Kalevan toimitukseen otti yhteyttä lukija, joka oli kaaliostoksilla Limingantullin Prismassa. Hänen mielestään kaalit olivat liian suuria, joten hän esitti myyjälle toiveen kaalin puolittamisesta. Tähän ei kuitenkaan suostuttu ja syyksi kerrottiin elintarviketurvallisuusviraston ohjeistus.
Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpela, onko tällainen ohjeistus olemassa?
”Meillä ei ole ikinä ollut sellaista ohjeistusta, että kaalia ei saisi puolittaa! Minä tulen ihan kiukkuiseksi tästä! Tässä yritetään nyt laittaa meidän syyksemme jotain, mitä itse ei jakseta tehdä. Tiettyjen elintarvikkeiden kanssa on niin, ettei niitä voi puolittaa ihan missä tahansa, mutta mitä riskejä kaalin puolittamisessa olisi?”
Miksi kaalta ei sitten kaupassa puolitettu, Prisman johtaja Heikki Luhtanen?
”Evira ei missään nimessä kiellä, etteikö kaalta saa puolittaa, mutta kaali voidaan puolittaa vain tiloissa, jotka on tarkoitettu pakkaamattomien elintarvikkeiden käsittelyyn. Meillä ei tällaisia tiloja ole, sillä kaalia löytyy pilkottuna ja pakattuna valmiina hevi-osaston kylmätiskiltä. Kaalipuolittamisessa on siis kyse hygieniasta.”