Monet italialaiset nauttivat pastaa lähes päivittäin. Viikolla se on usein kuivapastasta tehtyä ja viikonloppuisin sekä juhlissa tehdään kotona tuorepastaa. Italialaiset televisiokokit totesivat ohjelmassaan, etteivät italialaiset osta kaupasta tuorepastaa, koska vedestä ei kannata maksaa, eikä sitä haluta kantaa kotiinsa.
Kaupan kuivapastoissa on suuria eroja, joten kannattaa kokeilla eri merkkejä. Huonoista laaduista ei tahdo syntyä al denteä, vaan ne saattavat jäädä herkästi joko raa’aksi tai ylikypsäksi.
Tuore- ja kuivapastaa ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Tuorepasta imee varsinkin kermaisista kastikkeista maut kuivapastaa paremmin itseensä. Kuivapasta toimii puolestaan paremmin öljyisten ja tomaattipohjaisten kastikkeiden kanssa..
Simpukkapata
1 kg sinisimpukoita
4 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
1 porkkana
1 rkl oliiviöljyä
1,5 dl valkoviiniä
1 dl vispikermaa
2 rkl punaista currypastaa
500 g nauhapastaa (tuoreena)
1 ruukku timjamia
1 nippu lehtipersiljaa
Huuhtele ja harjaa simpukat. Heitä pois rikkinäiset ja simpukat, jotka eivät sulkeudu kun napautat niitä.
Kuori ja silppua valko- ja salottisipuli. Kuori ja leikkaa porkkana ohuiksi suikaleiksi.
Kuullota sipuleita ja porkkanaa öljyssä.
Lisää viini. Kiehauta ja lisää simpukat. Sekoita kerma ja currypasta ja kaada simpukoiden päälle.
Keitä kannen alla noin 3–5 minuuttia kunnes simpukat avautuvat. Heitä pois ne simpukat, joiden kuoret eivät avaudu.
Keitä pasta ohjeen mukaan.
Silppua yrtit ja lisää ne simpukkapataan. Sekoita.
Valuta pasta ja laita se tarjoilukulhoon, lisää simpukat ja kastike päälle.
Katkarapupasta
400 g kuorittuja katkarapuja
punainen chili
500 g tagliatellea, tuoreena
2,5 dl valmista juustokastiketta
1 tl rosépippuria myllystä rouhittuna
Lisäksi:
100 g herneitä
300 g parsakaalia
Poista siemenet chilistä ja pilko se pieneksi.
Keitä pasta. Lämmitä juustokastike ja lisää siihen chili ja rosépippuri. Sekoita lopuksi katkaravut ja kiehauta.
Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen kanssa. Tarjoa heti herneiden ja parsakaalin kera.
Kinkulla ja rucolalla täytettyjä canelloneja
12 tuoreita lasagnelevyjä (tai canelloneja kuivapastana)
250 g rahkaa
150 g savustettua kinkkua, pancettaa tai parmankinkkua
1,5 dl rucolaa silputtuna
3 rkl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
2 rkl basilikaa silputtuna
1/2 rkl perunajauhoja
1 dl parmesaania raastettuna
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä jauhettuna
Juustokastike:
5 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä jauhettuna
Pinnalle:
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
2 rkl vaaleaa leipää murustettuna
3 rkl parmesaania
(muutamia kuivattuja kirsikkatomaatin puolikkaita)
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Täyte: Sekoita rahka, kinkku, rucola, tomaatti, basilika, perunajauhot ja juusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
Juustokastike: Vatkaa jauhot maidon sekaan ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Ota kattila sitten pois liedeltä ja lisää kastikkeeseen juusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
Jaa täyte lasagnelevyille ja rullaa ne kiinni. Kaada kastiketta uuninkestävään vuokaan, laita rullat ja kaada loput kastikkeesta päälle.
Paista uunin alaosassa noin 20 minuuttia.
Sekoita pinnan ainekset ja ripottele ne pastan päälle. Gratinoi vielä uunissa noin kymmenisen minuuttia.
Jos käytät kuivapastaa, niin tarvitset kastiketta enemmän ja paistoaikakin pitenee.