Grillattavat tomaatit halkaistaan ja laitetaan sellaisenaan grilliin. Leikkauspinnalle ripotellaan suolaa ja mustapippuria. Kirsikkatomaatit voi pujottaa kokonaisina vartaisiin muiden kasvisten kanssa.
Kaslerpihvien lisukkeeksi voi vartaisiin pujottaa uusia sipuleita, omenanviipaleita ja kirsikkatomaatteja. Herkkusienistä saa maukkaita, kun poistaa jalan ja täyttää sienen maustetulla tuorejuustolla.
Paprikoille tehdään kastike öljystä, balsamietikasta ja sitruunamehusta ja maustetaan se suolalla, pippurilla, valkosipulilla sekä tuoreella basilikalla ja persiljalla.
Sipulit grillataan kokonaisina vartaissa, isoimmat puolikkaina. Vartaisiin voi pujottaa vuorotellen sipulia, kirsikkatomaatteja ja paprikalohkoja. Kesäkurpitsa ja munakoiso kannattaa viipaloida puolen sentin tai sentin paksuisiksi paloiksi ja marinoida ennen grillausta.
Liha ja makkara grillataan huoneenlämpöisinä ja otetaan puolisen tuntia ennen grillausta lämpenemään. Myös marinointi kannattaa tehdä ajoissa, jotta maut ehtivät tasaantua.
Vähärasvainen possu, broileri ja kalkkuna kannattaa grillata matalammassa lämmössä kuin rasvainen liha. Yrttimausteet lisätään lihaan vasta grillauksen lopussa, sillä yrtit ovat herkkiä kuumuudelle. Suolaa lisätään lihaan vasta grillaamisen jälkeen, sillä suola imee lihasta nestettä ja kuivattaa sitä.
Marinadi kasviksille
1/2 dl balsamietikkaa
1/2 dl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
mustapippuria myllystä
yrttimausteita maun mukaan
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita kasvispalat marinoitumaan tai sivele kastikkeella kasviksia grillauksen aikana.
Täytetyt herkkusienet
100 g tuorejuustoa
tuoretta basilikaa ja persiljaa hienonnettuna
0,5 tl mustapippuria
Poista sienistä jalat. Sekoita tuorejuuston joukkoon basilika, persilja ja mustapippuri. Sekoita täyte tasaiseksi ja lusikoi se herkkusienen lakkeihin. Nosta sienet grilliin ja grillaa keskilämmöllä sienet kuumiksi.
Grillattua ananasta
2 rkl sulatettua voita
3 rkl fariinisokeria
Kuori ananas ja leikkaa lohkoiksi. Pujota lohkot vartaisiin.
Sivele sulatetulla voilla ja ripottele sokeria pinnalle. Paahda ananakset grillissä tai muurinpohjapannulla ja tarjoa jälkiruokana jäätelön ja kinuskikastikkeen kanssa. Ananas sopii myös
grillatun lihan ja broilerin lisäkkeeksi.

Kommentit