Isolla kivellä istui kaksi ihmishahmoa eväiden kanssa. Ihmiset puhuivat niin kovalla äänellä, että pieniä oravanpoikasia outo ääni pelotti.
Pian ihmiset lähtivät, mutta he jättivät jälkeensä ikävän sotkun.
”Mikseivät ihmiset voineet kerätä roskiaan? Nyt roskat ovat täällä meidän haittonamme”, Kurre tuskasteli.
”Totta. Kaikkien pitäisi huolehtia omista roskistaan. Jos ihmiset jaksavat kantaa eväänsä metsään, jaksavat he kantaa roskat pois”, Kati totesi.

Kurre ja Kati keräilivät roskat kasaan pikkuoravien maistellessa ihmisten jättämiä mansikoita.
Kati mietti itsekseen, että tämä kävisi joku päivä viemässä roskat kaupungin isoihin roskapönttöihin, sillä kärppätyttö ei kestänyt ajatusta roskatusta kotimetsästä.
”Emme ehtineet kauaksi kotoa, mutta lapset näkivät paljon lyhyessä ajassa. Eiköhän meidän ole aika palata kotipuuhun”, Niina totesi.
Ja niin matka kohti kotia alkoi.