Oli hyytävä keskitalven aamu suuressa metsässä.
Itse asiassa oli liian kylmä tehdä mitään muuta kuin kököttää syvällä pesäkolossa suojassa purevalta pakkastuulelta, joka viilsi tuuheaturkkisimmankin eläimen luita ja ytimiä.
Jokin oli kuitenkin ajanut eläimet ulos koloistaan: kummallinen ääni.
"Mitä tuo ryske on?" Niina-orava ihmetteli.
Se ei voinut peittää sitä, että oli peloissaan. Ääni kuulosti sen mielestä siltä kuin valtava metsänpeikko olisi murissut ja riehunut jossain kaukana.
"Joku yrittää pelotella meitä! Tästä minä en pidä", Tuittu rääkäisi. "Menen kyllä ottamaan selvää!"
"Minä tulen mukaan. Ei hätää! Palaamme pian kertomaan, mitä on tekeillä", kärppätyttö Kati lupasi.
Niina ja pojat jäivät tuijottamaan Tuitun ja Katin perään, kun ne vilahtivat tiehensä.
