Tuittu-lumikko ja Kati-kärppä vilistivät lumessa kohti omituista ääntä. Jytinä ja ärinä voimistui sitä mukaa kun ne etenivät.
Ryske oli jo korvia huumaava, kun Kati ja Tuittu lopulta pysähtyivät. Metsä yksinkertaisesti loppui.
Edessä oli autotie ja pieni aukea, jolla murisi lauma jättimäisiä, oransseja koneita. Ne kaatoivat maahan puun toisensa jälkeen ja korjasivat ne sitten siistiin pinoon tien vierelle.
Kati ja Tuittu katsoivat hakkuuaukeaa silmät suurina ja tassut tutisten.
Niiden vaistot käskivät häipyä mahdollisimman kauas niin pian kuin käpälistä lähtisi.