Niin suomalainen ruoka kuin ruokavalinnat yleensäkin olivat pohdinnan aiheina ylioppilaskirjoituksissa.
Kuva: Risto Rasila
Kevään ylioppilaskirjoituksissa ahkeroitiin maanantaina äidinkielen esseekokeen kimpussa.
Kokelaille annettiin mahdollisuus kirjoittaa siitä, millaisia mielikuvia Suomesta saa maahantulijoille jaettavan opasvihkosen perusteella.
Vaihtoehtona oli myös pohtia poliisin tilastoaineiston valossa, onko kansalaisten turvallisuus uhattuna.
Yksi tehtävistä oli tarinoida, mitä ruokavalinnat kertovat nykyihmisistä. Myös yksinäisyys ja ikärajat olivat kirjoitustehtävien aiheina.