Oulun yliopisto aloittaa ensi kesäkuussa rakennusalan erillisen diplomi-insinöörikoulutuksen yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa.
Koulutuksen pääaineena on liikenne- ja kuljetusjärjestelmät ja sivuaineena väylärakentaminen.
Kaksivuotiseen erilliskoulutukseen haetaan ammattikorkeakoulussa rakennustekniikan alan tai lähialan tutkinnon suorittaneita insinöörejä ja muiden alojen diplomi-insinööritutkinnon suorittaneita henkilöitä.
Haku alkoi maanantaina ja päättyy 3. toukokuuta. Hakulomake ja -tiedot ovat osoitteessa http://www.tut.fi/raksaoulu.
Tavoitteena on, että ensimmäiset 30 rakennustekniikan diplomi-insinööriä valmistuvat rakennusalan palvelukseen vuonna 2015.
Oulun yliopisto lopetti rakennustekniikan koulutuksen vuonna 2001, minkä jälkeen alueen rakennusalan yritykset ovat kokeneet kasvavia rekrytointivaikeuksia.
Pohjois-Suomessa rakennustekniikan ammattilaisten tarve on lähivuosina noin 40 henkilöä vuosittain, kun otetaan huomioon rakennusalan lähivuosien investoinnit, suunnittelu- ja tutkimustarpeet sekä eläköityminen.
Nyt alkavalla koulutuksella pystytään vastaamaan Pohjois-Suomen rakentamisosaamisen tarpeisiin aina liikenne- ja väylärakentamisesta talo- ja kaivosrakentamiseen saakka.