Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Oulun yliopistolle oikeuden perustaa erityisopettajan kelpoisuuteen tähtäävän koulutusohjelman. Vuonna 2013 käynnistyvään koulutusohjelmaan on tarkoitus ottaa vuosittain 20 opiskelijaa. Suomessa erityisopettajia koulutetaan Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa.
Uuden koulutusohjelman tavoitteena on saada päteviä erityisopettajia varsinkin kasvukeskusten ulkopuolisiin kuntiin Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä alueella on 161 erityisopettajan virkaa, joihin ei ole saatu päteviä hakijoita.
Samanaikaisesti nuorten syrjäytymistä kuvaavat tunnusluvut ovat nousseet huolestuttavasti. Erityisopetukseen siirrettyjä oppilaita oli Pohjois-Suomessa vuonna 2009 yhteensä 6 360. Osa-aikaista erityisopetusta sai 16 462 lasta.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa järjestettävässä erityisopettajien koulutuksessa voidaan hyödyntää yliopiston monitieteisyyttä muun muassa logopedian ja lastenpsykiatrian asiantuntijuutta. Samalla on mahdollista käynnistää erityislastentarhanopettajien koulutus.
Oulun yliopistosta valmistuu vuosittain noin 380 luokanopettajaa, musiikinopettajaa ja aineenopettajaa. Lastentarhanopettajia valmistuu vuosittain noin 60.