Tai­don­näy­te päättää ysi­luo­kan

Rosa Verkasalo testasi itse jokaisen ohjeensa ja kuvasi leivonnaiset Sweet As -kirjaa varten

Rosa Verkasalo (vas.) ja Suvi Jokinen lopettivat viikko sitten peruskoulutaipaleensa Oulun kansainvälisessä koulussa. Lopputyönään he tekivät oman englanninkielisen kirjan.
Rosa Verkasalo (vas.) ja Suvi Jokinen lopettivat viikko sitten peruskoulutaipaleensa Oulun kansainvälisessä koulussa. Lopputyönään he tekivät oman englanninkielisen kirjan.
Kuva: Sanna Häyrynen

Itse tehdyn kirjan käsissä piteleminen tuntuu Suvi Jokisen, 15, ja Rosa Verkasalon, 16, mielestä hienolta. Kansainväliseen IB Middle Years Programme -ohjelmaan kuuluu yhdeksännen luokan päätteeksi personal project -niminen työ. Suvi teki lopputyönään lyhennetyn lasten version J. R. R. Tolkienin Hobitista. Rosa koosti kirjaksi eri mantereilta peräisin olevia leivontaohjeita.

”Oppilaat saavat itse valita aiheensa ja toteuttavat projektin omalla ajallaan. Työ voi olla esimerkiksi kirja, näyttely, elokuva tai taideteos”, luettelee Oulun kansainvälisen koulun opinto-ohjaaja ja projektin koordinaattori Anneli Jokelainen.
Suvi ja Rosa olivat kuulleet huhuja tehtävän rankkuudesta, mutta aiheen päättämisen jälkeen projektit lähtivät sujumaan jouhevasti. Opinto-ohjaaja vertaa työtä raportteineen, tutkimuksineen ja opponointeineen korkeakoulun lopputyöhän.

”Rakenteensa puolesta personal project on kuin minigradu.”
Suvi tiesi heti haluavansa tehdä oman kirjan. Hobitti valikoitui aiheeksi, koska viime syksynä se oli juuri ilmestyneen elokuvan vuoksi ajankohtainen. Lisäksi kansainvälisen koulun viidennellä luokalla luetaan Tolkienin teos, joten Jokisen versio voi olla myöhemmin apuna nuoremmille oppilaille.
”Luin alkuperäisen teoksen englanniksi ja suomeksi. Katsoin myös elokuvan. Sitten aloin ideoida ja piirtää luonnoksia kuvituksista”, Suvi muistelee.

Alkuperäinen suunnitelma oli toteuttaa kuvat käsin, mutta koska koulun kuvataideluokkaan ei päässyt tarpeeksi usein, Suvi opetteli käyttämään piirto-ohjelmaa. Kuvien pohjalta hän kirjoitti tekstipätkät, joihin tiivisti olennaiset asiat lapsille ymmärrettävään muotoon. Kansien väliin päätyi lopulta kaksitoista kuvaa ja hieman typistetty versio Hobitista.
”Kun vein teksti- ja kuvatiedostoni yliopiston kirjapainoon, siellä sanottiin, että tämä taitaa olla ensimmäinen heidän painamansa peruskoulun oppilaan päättötyö”, Suvi kertoo.

Leipomisesta aina pitänyt Rosa halusi yhdistää projektissa sekä harrastuksensa että koulun monikulttuurisuuden periaatteen. Hän etsi tietoa eri maanosien ruokakulttuureista, haastatteli tuttavia ja haki reseptejä kirjoista, lehdistä sekä internetistä.
Kirjassa on 36 reseptiä ja esittelyteksti jokaisesta maanosasta. Verkasalo testasi itse kaikki ohjeensa ja kuvasi leivonnaiset kirjaa varten.
”Haastavinta koko projektissa oli saada talvella otettua kuvat valoisan aikaan. Siksi leivoin aina viikonloppuisin, kun arki-iltoina oli pimeää.”

Kirjan kannessa komeilevan uusiseelantilaisen pavlovan resepti on Rosan suosikki. Myös kirjan nimi Sweet As on uusiseelantilainen fraasi.
”Siskoni asuu Uudessa-Seelannissa ja lähden sinne syksyllä lukioon, joten siksi maanosa tuntuu minulle läheiseltä”, Rosa perustelee.

Tytöt ovat sitä mieltä, että projekti oli sopivan vaativa yhdeksäsluokkalaisille.
Välillä he joutuivat miettimään, tekevätkö projektia vai lukevatko biologian kokeisiin. Vaikka työ kuuluu IB-ohjelman vaatimuksiin, siitä ei saa arvosanaa, joka vaikuttaisi todistukseen.
Myös ajanhallintaa piti opetella. Järkevä suunnitelma ja siitä kiinnipitäminen ovat Rosan ja Suvin vinkit tuleville projektin tekijöille.
”Jos ei aloita heti marraskuussa, tiedossa on tuskainen huhtikuu”, Suvi varoittaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä