Mainos

Soittajalta vaaditaan pokkaa

”Katusoittaja ei voi soittaa ainoastaan sellaista musiikkia, josta itse  pitää. Soittajan pitää vedota moneen makuun. Itse pidän niin monenlaisesta musiikista, ettei kappaleiden valitseminen ole kovin rajoitettua ”Katusoittaja ei voi soittaa ainoastaan sellaista musiikkia, josta itse pitää. Soittajan pitää vedota moneen makuun. Itse pidän niin monenlaisesta musiikista, ettei kappaleiden valitseminen ole kovin rajoitettua", sanoo Miko Kontturi.
Maija Myllykangas
Nuoret  1.7.2012 | Iida Ahonen Muuta tekstin kokoa -+

Kitaraa soittava poika lauleskelee Rotuaarilla tytön kanssa, joka on poikennut ystävänsä luota laulamaan pojan seuraksi.
Kaksikko musisoi rennosti yhdessä, vaikka he eivät edes tunne toisiaan eivätkä ole koskaan esiintyneet kahdestaan.
16-vuotias katusoittaja Miko Kontturi paljastaa, että ihmiset liittyvät usein soittajan mukaan lauluun.
”On aina mahtavaa, kun saan ihmiset mukaan laulamaan ja soittamaan. Musiikki yhdistää ihmisiä.”

Miko on laulanut ja soittanut kitaraa Oulun keskustassa jo kahden vuoden ajan. Idea katusoitosta oli käynyt nuoren miehen mielessä jo aiemminkin, mutta tuumasta toimeen hän ryhtyi kesällä 2010.
”Keräsin jonkin aikaa pokkaa ja rohkeutta ja kehitin soittotaitojani. Lopulta uskaltauduin kuitenkin soittamaan. Olen aina tykännyt esiintyä ja olla esillä, joten katusoitto oli täydellinen vaihtoehto saada lisää esiintymiskokemusta. Kitara on hyvä soitin katusoittoon, koska se on niin helppo roudattava.”

Katusoitto on tuonut Mikon elämään paljon uutta. Soittaessa nuori mies tapaa paljon uusia ihmisiä ja muusikoita. Kaduilla musisointi on poikinut Mikolle myös keikkapyyntöjä.
”Monta hienoa juttua olisi jäänyt tekemättä, jos olisin jättänyt kitaran kotiin”, Miko toteaa.
Mikon voi useimmiten bongata soittelemasta Oulun ydinkeskustasta Rotuaarin kävelykadulta. Yleensä poika viihtyy Villa Pekurin kulmilla.
Mikon mukaan katusoittajalta vaaditaan ennen kaikkea pokkaa. Soittamisesta ei voi nauttia, jos oma esiintyminen jostain syystä nolottaa.
”Pitää osata heittäytyä ja olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Täytyy vain tehdä omaa juttuaan”, Miko tiivistää.
Ohikulkijat antavat katusoittajan esityksistä rohkeasti palautetta.
”Ihmiset jäävät monesti juttelemaan ja kyselevät musiikistani ja demoista. Etenkin turistit ja toiset muusikot tulevat mielellään porisemaan.”
Katusoittajan työssä on Mikon mukaan sekä hyviä että huonoja puolia. Soittaessa vastaan tulee erittäin mukavia mutta välillä myös hieman ikävämpiä ihmisiä.
”Suurin osa ihmisistä suhtautuu kuitenkin katusoittoon niin hyvin, että satunnainen huono palaute ei haittaa. Kaikista parasta soittamisessa on se, kun joku kävelee huonotuulisena kadulla, pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan soittoani ja lähtee pois hieman iloisempana. Ihmisten piristäminen on paras osa katusoittoa.”

Miko on saanut katusoittotaidoistaan kunnianosoituksia. Kaksi viikkoa sitten tuomaristo valitsi nuoren miehen Oulussa Ookko nää -katusoittokilpailun trubaduuri-sarjan voittajaksi.
Katusoittajat ansaitsevat soittotyöstään myös jonkin verran taskurahaa.
”Saan soittaessani rahaa jonkin verran, mutta todella vaihtelevasti. Kahden tunnin soitosta olen huonoimmillaan saanut alle euron ja parhaimmillaan jopa lähemmäs sata euroa. Katusoitolla ei tosiaankaan rikastu tai elätä itseään”, Miko toteaa.
Miko ei pidäkään rahan ansaitsemista motivoivimpana tekijänä kaduilla soittamiselle.
”Alkuvaiheessa rahansaantikin tuntui houkuttelevalta, mutta enää en lähde soittamaan ainoastaan sen takia. Haluan mieluummin nauttia itse soittamisesta.”
Soittamalla tienattu rahamäärä vaihtelee päivittäin. Se riippuu viikonpäivästä, vuorokaudenajasta sekä liikkeellä olevien ihmisten määrästä. Juhla-ajat ovat katusoittajalle kultakaivos.
”Juhlapäivinä keskustassa on aina paljon juhlivia ihmisiä, jotka tykkäävät tulla juttelemaan ja antavat samalla vähän rahaa. Esimerkiksi vappu on todella hyvää soittoaikaa.”

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

2/2 kommenttia

Itse ei osaa
7.7.2012 01:37

Rotuaari on viihtyisämpi ja iloisempi kävelykatu musiikin takia! Soittaisivatpa enemmän.


PTS
1.7.2012 15:48

Taas on Urpilaiselle verotuksellinen kohde!!


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Nuoret Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös