Koulujen päättymistä juhlittiin Oulussa rauhallisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Kuva: Leinonen Jukka
Koulujen päättymistä juhlittiin Oulussa yllättävän rauhallisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Poliisi oli varautunut valvomaan nuoria juhlijoita ylimääräisten poliisipartioiden voimin, mutta nuorten juhlijoiden aiheuttamia tehtäviä poliisilla oli poikkeuksellisen vähän.
"Olut- ja siideripulloja takavarikoitiin illan ja yön aikana vain pariltakymmeneltä nuorelta, mikä on poliisin mukaan äärettömän vähän", arvioi rikoskomisario Risto Viippola Oulun poliisilaitokselta.
Viippolan mukaan keskustassa sattui yön aikana joitakin tappeluita, mutta nuorison sijaan niissä olivat osallisena täysi-ikäiset ihmiset.