Poh­joi­nen asenne vei Alas­kaan

Kesäkuun lopulla alkoi lappilaisten partiolaisten kuukauden mittainen Alaskan-matka.

Matkakuumetta. Suomen kamaralla lähtemisen into oli mahdoton. "Pääsisipä jo lähtemään!" vaeltajat hihkuivat.
Matkakuumetta. Suomen kamaralla lähtemisen into oli mahdoton. "Pääsisipä jo lähtemään!" vaeltajat hihkuivat.
Kuva: Tommi Haapakangas

Kesäkuun lopulla alkoi lappilaisten partiolaisten kuukauden mittainen Alaskan-matka.

Lentomatkan jälkeen ryhmää oli Anchoragessa vastassa matkanjohtaja Maria "Pikke" Roppola.

"Bensan hinnannousu on pitänyt jännityksessä, ja vuokra-autoa oli hankala saada, kun monet oli varattu jo viime vuonna. Kesäisin paljon matkailijoita, vaikka Euroopassa tämä onkin aika tuntematon paikka."



Karhut himoitsevat ruokaa


Ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmassa oli vaellus Denalin kansallispuistossa, jossa on 6 194 metriä korkea McKinley-vuori. Myöhemmin partiolaiset melovat Yukon-joella ja retkeilevät jäätiköillä ja kuumilla lähteillä.

Ohjelmaan kuuluu paljon Alaskan rannikkoelämän asioita kalastuksineen ja melontoineen. Myös valaat, valkopäämerikotkat, karhut ja jättimäiset hirvet kiinnostavat.

Alaskan kymmenettuhannet karhut ovat huolettaneet monia vanhempia. Mustakarhut ovat ahneita ruualle, joten leiriytymistä varten on tarkat ohjeet. Ruuat ja ruuan hajut täytyy pitää teltoista loitolla.

Leirintäalueilla on karhunkestäviä säilytyslaatikoita, mutta maastossa kaikki hyvältä haiseva hinataan puuhun, jotta karhut eivät saisi niistä hajuja.



Ja mikä on kaiken tarkoitus?


Partion yksi keskeisimmistä asioista on tekemällä oppiminen.

"Vakuutusyhtiöt kysyvät ensimmäisenä, mistä matka on ostettu. Itse ostamme itseltämme ja itse saamme pitää voiton. Voitto on se, mitä opimme", torniolainen Tommi Haapakangas sanoo.

Haapakangas laittaa ryhmän miettimään, mitä Northern Attitudeksi nimetty projekti opettaa. Joku sanoo oppineensa ongelmanratkaisua, toinen tavoitteeseen sitoutumista. Tulevaisuutta varten tärkeitä ovat olleet neuvottelut yhteistyötahojen kanssa.

Jokaisella on projektin aikana omia vastuualueitaan. Satu Erkkilä suunnitteli ruokalistan.

"Selvitin, mitä pitää huomioida, ja olen alkanut itsekin syödä terveellisemmin."

Haasteita olivat kasvissyöjien huomioiminen ja tutustuminen paikallisiin valikoimiin. Satu kiersi talvella suomalaista ruokakauppaa alaskalaisen vaihto-oppilaan kanssa ja kyseli, mitä Alaskasta löytyy.

"Puuroa ei saa, ja matkanjohtajallamme on sitä kova ikävä."



Alaskassa onkin lämmintä


Vastuulliseen matkailuun kuuluu paikalliseen kulttuuriin tutustuminen. Lähtijät ovat pitäneet toisilleen esitelmiä Alaskasta.

Myös ennakkokäsityksiä Alaskasta on saanut oikoa. Alaska ei kuulu Kanadalle eikä siellä ole aina talvi. Alaska on samoilla leveysasteilla Suomen kanssa, mutta asutus ja partiolaisten matkakohteet ovat Etelä-Suomen korkeudella.

Kovin uskonkoetus lähtijöille on ollut Alaskassa olevat maailman pohjoisimmat sademetsät. Niiden olemassaolo uskotaan, vasta kun nähdään itse.

Alaskan ilmasto on aika sateinen. Varustautumista miettiessään ryhmä päätti, että jokainen varustautuu kuukauden vesisateeseen. Tarkoitus on viettää kaikki yöt teltassa. Haapakangas kertoo, että varusteista on keskusteltu paljon.

"Partiokauppa Kieppi on auttanut meitä saamaan sellaisiakin varusteita, mitä emme muutoin saisi", hän kiittelee.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä