Oulun seudun ammattiopistoon (Osao) haki tämän kevään yhteishaussa yli 4 100 ensisijaista hakijaa. Aloituspaikkoja ensi syksynä alkaviin koulutuksiin on 1 854.
Osaossa alkaa ensi syksynä uusi koulutus, joka johtaa kaivosalan perustutkintoon. Kaivosmiehen ammatti kiinnosti hakijoita, ja yhtä opiskelupaikkaa kohti oli lähes kaksi hakijaa. Ammattiopisto järjestää alalle myös aikuis-, muunto- ja täydennyskoulutusta.
Täydennystä opintosisältöihin tuo myös se, että maarakennuskoneenkuljettajien koulutus aloitetaan myös Haukiputaalla. Tähän asti koulutusta on annettu vain Taivalkosken yksikössä.
Suosittuja aloja olivat tämänkin vuoden yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan, hiusalan, kauneudenhoitoalan sekä logistiikan ja rakennusalan perustutkinnot.
Osaossa on tällä hetkellä 11 300 opiskelijaa. Se järjestää ammatillista koulutusta kahdessatoista yksikössä Kempeleessä, Limingassa, Oulussa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.