Monen mah­dol­li­suu­den tori

Mahdollisuuksien tori kerää kansalaisjärjestöt ja eri toimijat Oulun kaupunginteatterin ympäristöön.

Mahdollisuuksien tori kerää suuren joukon ihmisiä yhteen.
Mahdollisuuksien tori kerää suuren joukon ihmisiä yhteen.


Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali päättyy lauantaina 25.5. Teatteriesitysten ja päätöskonsertin lisäksi lauantaina järjestettävä Mahdollisuuksien tori kerää kansalaisjärjestöt ja toimijat, Amnesty, Plan ja Naisten Pankki, yhteen Oulun kaupunginteatterin ympäristöön.
Vuosittain järjestettävän torin globaalit teemat vaihtuvat. Tämän vuoden teemaksi on valittu ihmisoikeudet.

”Tavoitteena on herätellä ihmiset miettimään, mitä itse voisi tehdä paremman maailman puolesta. Suomessa on mahdollista puhua ja kokoontua vapaasti, mutta näin ei ole kaikkialla maailmassa”, kertoo vapaaehtoisena toimiva tapahtumakoordinaattori Maarit Korkala Kulttuurivoimala – Culture Power Station ry:stä. ”

Järjestöjen esittelypaikkojen lisäksi luvassa on muutakin ohjelmaa kello 11–16, muun muassa tanssia, musiikkia ja paneelikeskusteluja.

Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa esitetään Camp 14 – Total Control Zone -niminen elokuva, joka kertoo pohjoiskorealaisella vankileirillä syntyneestä ja sieltä elävänä paenneesta Shin Dong-Hyukistä.

Samaan aikaan Mahdollisuuksien torin kanssa on myös valtakunnallinen siivouspäivä-kirpputori, johon voi osallistua kuka tahansa yhteisö tai yksityinen henkilö. Tori on yksi Uuden Oulun juhlavuoden tapahtumista.
Lisätietoja Mahdollisuuksien torista ja tarkan ohjelman voi katsoa tapahtuman verkkosivuilta http://www.mahdollisuuksientori.fi/paikkakunnat/oulu.

Kirjoittaja on Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelija.


Ilmoita asiavirheestä