Lauantaina päättyvän Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin parkourtyöpajan jälkeen ponnahduslautana voi toimia koko maailma.
Anssi Rajaniemen ja Janne Laurilan ohjaamassa kaksipäiväisessä parkourtyöpajassa jokainen pääsee haastamaan omaa kehoaan ja yllättäen myös keskittymiskykyään. Parkour on kaikkea muuta kuin uhkarohkeaa hyppimistä paikasta toiseen – jokaiseen hyppyyn täytyy olla itse valmis, sekä henkisesti että fyysisesti.
Työpajan ensimmäinen osa toteutetaan Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Alkulämmittelyjen jälkeen harjoittelu aloitetaan erilaisista alastulomenetelmistä.
”Ennen kiivettiin puuhun ja alettiin siellä vasta miettimään alastuloa, ja siitä seurasi ongelmia”, selittää Laurila, ennen kuin kukaan ehtii kummastella ensimmäistä harjoitusta.
Pikku hiljaa siirrytään harjoituksesta seuraavaan ja korkeammalle tasolle, ylösnousua tietenkään unohtamatta.
Työpajan aikana hypitään paikasta toiseen, ylitetään esteitä, roikutaan apinan tavoin, kieritään maassa ja kiivetään seinillä. Paikasta A paikkaan B on aina useampi liikkumisvaihtoehto, ainakin kun parkouraajalta kysyy.
Lisäksi yksinkertainenkin liike voi näyttää hienolta, kun se on hallittu. Ja yleensä sitä hallitumpi liikkeestä tulee, mitä hiljaisempi on alastulo.
Parituntisen työpajan lopussa juomapullo on tyhjä ja lajin perustiedot hallinnassa.
Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka monella tapaa on pystynyt itseään liikuttamaan, vaikka useista tavoista ei ole ennen työpajaa ollut tietoakaan.
Kirjoittaja on Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelija
