Koulujen päättymispäivä on nuorisolle perinteinen juhlimispäivä. Tämä tiedetään myös poliisissa, ja kiireiseen viikonloppuun on varauduttu.
Ylikomisario Arto Autio Oulun poliisista kertoo, että illan aikana kiinnitetään huomiota erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöön.
Oulussa nuorison suosimia kokoontumispaikkoja ovat Nallikari, tori, kirjaston ja teatterin seutu, Kiikeli sekä Rotuaari. Poliisin lisäksi nuorison keskuudessa liikkuu nuorisotyöntekijöitä ja sosiaalityöntekijöitä.
Autio huomauttaa, että päihtyneet nuoret ovat monelle huumeidenvälittäjien ykkösasiakkaita. ”Erityisesti sellaisten huumeidenkäyttäjien, jotka rahoittavat oman käytön myymällä annoksia eteenpäin.”
Kartalla nuorten menoista
Autio kehottaa vanhempia olemaan kiinnostuneita siitä, mitä nuoret tekevät. ”Vanhempien on hyvä tietää, mihin nuori on menossa, kenen kanssa ja mitä on suunnitelmissa.”
Ylikomisario ei pistäisi pahitteeksi, vaikka vanhemmat jalkautuisivat nuorten juhlintapaikkoihin.
”Kannattaa käydä katsomassa, miltä meno esimerkiksi Nallikarissa näyttää. Mitä enemmän siellä on aikuisia sitä rauhallisempaa siellä on.”
Vähintä mitä vanhempi voi Aution mukaan tehdä on se, että soittaa nuorelle säännöllisesti.
Nuorten juhlinnassa on myös tyypillistä se, että viesti bileistä leviää hallitsemattomasti sosiaalisessa mediassa. Oman kaveriporukan juhlista saattaa paisua mittava tapahtumaksi.