Nuoret

Kirkko kutsuu ja karkottaa

Joni Paaso (vas.) eikä Maria Kunnari luokittele ihmisiä sen mukaan, kuuluuko kirkkoon vai ei.
Nuoret 1.2.2009 0:00
Karvinen Kaisa

Kun Internetin hakukoneeseen kirjoitta sanan "eroa", ehdottaa tietokone Eroa kirkosta -sivustoa.

Nettisivustolla voi irtisanoa itsensä evankelis-luterilaisesta seurakunnasta parilla hiiren klikkauksella. Palvelu ilmoittaa, että yhtenä tammikuun päivänä valtionkirkon jätti taakseen 91 suomalaista. Kun nuori täyttää 18 vuotta, kirkkoon kuuluminen on oman tahdon varassa.

Joni Paaso, 21, napautti itsensä ulos kirkosta viime syksynä. Päätös syntyi äkkinäisen ajatuksen tuloksena.

"Isä taisi kummastella, että miten minulla on varaa kuulua kirkkoon", Joni muistelee ja vakuuttaa, että minkäänlaisesta nuoruuden kapinasta ei ollut kyse.

"Internetin palvelun avulla laskin kirkollisverojen konkreettiset summat ja pian en ollutkaan enää seurakunnan jäsen."

Tällä hetkellä seurakunnalla ei Jonin mielestä ole yksinkertaisesti paljoa annettavaa. Joni selventää, ettei kirkkoon kuulumattomuus ja ateismi ole lähellekään verrattavissa.

"Saatan aivan hyvin vielä ryhtyä seurakuntalaiseksi, jos vaikka tarjoutuisi kummin pesti", nuorimies vihjaisee.

Kaikkiin erobuumi ei ole iskenyt. Oululainen Maria Kunnari, 19, liittyi kirkkoon vasta rippileirin jälkeen.

"Menin riparille vapaaehtoisesti ja halusin mahdollisuuden päästä kummiksi. Myös isostoiminta tuntui houkuttelevalta."

Maria painottaa, että isoseksi on mahdollista päästä, vaikka ei seurakuntaan kuuluisi, mutta se ehdottomasti madaltaa kynnystä lähteä toimintaan mukaan.

Riparinsa jälkeen Maria on ollut monessa mukana. Maria pyörii isosen roolissa rippi- ja lastenleireillä sekä on käynyt tutustumassa lähetystyöhön Namibiassa. Lisäksi Maria vaikuttaa gospelpiireissä.

"Kirkko on tarjonnut minulle paljon elämyksiä ja uusia ystäviä. En ole edes huomannut, että nuoret olisivat kovin innoissaan karistelemassa seurakuntaa elämästään", tehotyttö vakuuttaa.

Maria ei tuomitse kirkosta eroajia. "Enhän minä voi katsoa, että olisin jotenkin parempi muita. Meidät on luotu tasa-arvoisiksi", Maria jyrisee ja korostaa, että organisaation kuuluminen on jokaisen oma asia.

Kuten monelle vasta täysi-ikäisyyden saavuttaneelle, Mariallekin kirkkohäät kalskahtavat kaukaisilta.

"Jos toiminnassa ei ole aktiivisena mukana, kirkolla on aika vähän tarjottavaa kaksikymppiselle, kun uskonasioista puhuminen on vaikeaa eivätkä hautajaisetkaan tunnu akuutilta."

Vaikka seurakunnan hyvästely on helppoa, ei liittyminenkään ole mahdotonta. Kirkon jäseneksi voi ilmoittautua liittymiskaavakkeen täyttämällä joko paperille tai sähköiseen muotoon. Uuden seurakuntalaisen on oltava kastettu, rippikoulun ja konfirmaation läpikäynyt. Myös täysi-ikäisyys ja muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomuus ovat liittymisen ehtoja.

Kaisa Karvinen
Kirjoittaja kuulu Kalevan nuorten
kirjoittajien ryhmään.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

106
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
41
Oulun joukkoliikenne ei toimi keskustan ulkopuolella Lukijalta
29
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
26
SAK:n hallitus koolle harkitsemaan vastatoimia hallituksen aikeille – tähtäimessä erityisesti perusteettomat määräaikaisuudet
22
Poliisi valvoi tehostetusti huumausaineiden katukauppaa Oulussa ja Kalajoella – alaikäisiä käyttäjiä kiinni
17
Motocrosspyörän kuljettaja kaahasi moottoripyöräpoliisilta karkuun Kalajoella – poliisi kaipaa vihjeitä
16
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ministeri Lindströmin sydän

Hataratpa sinun tiedot on, sillä on suuri osa työttömistä ei saa Kelan/sossun kautta mitään korvausta leikkatuista päivä... Lue lisää...
Ei ihan pikku juttu.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image