Kesä lähenee ja moni nuori pähkäilee vielä, mistä löytäisi sopivan kesätyöpaikan. Ensimmäistä työpaikkaa hakiessa nuoresta saattaa tuntua, ettei hänellä ole etukäteen minkäänlaista kokemusta työmaailmasta.
”Koulun tet-jaksotkin kannattaa mainita ja kertoa reippaasti myös omista harrastuksista”, Oulun kaupungin nuorisotoimen ohjaaja Outi Söderman-Juvani huomauttaa.
Kun sopiva työpaikka löytyy, tulee työnantajaan ottaa suoraan yhteyttä mieluiten puhelimitse. Myös Oulun kaupunginnuorten neuvontakeskus Napista voi pyytää apua kaikkiin työasioihin liittyen.
”Ei tarvitse jännittää! Riittää, että on oma itsensä ja reippaalla mielellä.”
Oulun kaupunki jakaa vuosittain 15-17-vuotiaille oululaisille kesätyösetelin, jolla voi hakea kahden viikon pituista työtä yrityksiltä ja järjestöiltä. Työnantajalle ei koidu työsuhteesta palkkakuluja ja tämän vuoksi kesätyösetelin omistajia otetaan ahkerasti töihin.
Oululainen Kalle Poukkula, 16, löysi setelin avulla töitä paikallisesta rakennusalan yrityksestä viime kesänä.
”Suojasimme rakennuslevyjä ja maalasimme varaston sisäkattoa”, Kalle kertoo.
Poukkula oppi kahden viikon aikana perustaitoja työmaalla. Aiempaa kokemusta hänellä ei alalta ollut.
”En tiedä, kiinnostaisiko rakennusala tulevaisuudessa. Kesätyönä se ainakin on mukavaa hommaa.”
Työajat olivat Kallen mielestä sopivan pituisia, vajaat kuusi tuntia päivässä.
”Aamuherätykset olivat aluksi vähän vaikeita, mutta nopeasti siihen tottui.”
Omasta mielestään nuori työntekijä suoriutui tehtävistään hyvin. ”Ei ainakaan tullut haukkuja.”
Tulevaksi kesäksi Poukkula on hakenut töitä samasta yrityksestä.
”Menen kahdeksi viikoksi kesätyösetelillä ja saatan työskennellä pitempäänkin, jos hommia riittää.”
Nuorille on tarjolla töitä myös erilaisissa järjestöissä.
15-vuotias oululainen Reeta Littow on löytänyt ympärivuotisen työpaikan 4H-yhdistyksen senioripalvelusta.
”Avustan vanhuksia esimerkiksi siivoamalla tai käymällä heidän kanssaan kaupassa”, Littow kertoo.
Reeta kävi viime syksynä kolmen päivän kurssin, jonka yhteydessä täytettiin työsopimus.
”Kurssilla opeteltiin käytännön toimintatapoja sekä sitä, miten vanhaa ihmistä täytyy kohdella.” Littow kertoo, että arkisten asioiden lisäksi hän saattaa hoitaa myös luottamustehtäviä, esimerkiksi asioida pankissa vanhuksen puolesta.
Reeta on hakenut myös kesätöitä Oulun kaupungin nettisivujen kautta.
”Pääsin töihin torinrannan aittaan”, hän iloitsee.
Työ tulee sisältämään asiakaspalvelua sekä tavaroiden järjestelyä.
”On kiva saada omaa rahaa, eikä olla koko ajan vanhempien kukkarolla”, Littow sanoo.
Töistä saadut rahat menevät muun muassa vaatteisiin.
”Vanhemmat hoitavat vielä perusasiat, itse voin hankkia muita tarpeita.”
Reetan mukaan nuorten kannattaa hakea aktiivisesti töitä, jotta he pääsevät työn makuun tulevaisuutta ajatellen.
”Työnteko kasvattaa ja opettaa hoitamaan velvollisuuksia.”
”On hyvä nähdä jo nuorena mitä työmaailma on. Myöhemmin työnantajat arvostavat pientäkin työkokemusta ja muuta aktiivisuutta.” Söderman-Juvani muistuttaa.

Kommentit
Jos on suhteita niin töitä saa, jos ei niin on vaikeempaa.
Se on mukava kuulla että nuoria kiinnostaa työnteko ja haetaan rohkeasti töihin. Tuolta tulevat ne tulevaisuuden osaajat ja tekijät. Tarvitsevat nuoret mahdollisuuden päästä kartuttamaan taitojaa. Mukavaa kesätöiden täyteistä kesää kaikille & jos tänä vuonna ei kesätyötä vielä ole löytynyt, niin ahkerasti vielä hakemaan ja aina tulee uusi kesä. :)
Helppohan se tuossa iässä nuin sanoo, kun kokemukset työstä ja elämästä on vielä voiton puoleisia. Ei elämä ole aina niin yksinkertaista. Tekevä työtä löytää sanotaan. Mutta mistyä löytyy palkan maksaja?