Nuoret

Abortti voi painaa nuoren mieltä

Yksin ei kukaan selviä. Jos murheet painavat mieltä, kannattaa uskoutua luotettavalle ihmiselle. KUVA: Anneliina Peiju/STT
Nuoret 9.10.2005 0:00
Anneliina Peiju, STT
Positiivinen raskaustesti ei ole aina iloinen yllätys. Jos raskaus on epätoivottu, päätös koko loppuelämään vaikuttavasta asiasta on tehtävä pian. Nuorena tehty abortti eli raskauden keskeytys mietityttää usein vielä vuosien päästä.

Niina teki abortin parikymppisenä tultuaan vahingossa raskaaksi baarituttavalleen. Hän oli tuohon aikaan työtön, sinkku ja vailla koulutusta.

"Ensimmäinen reaktioni oli shokki ja kauhistus. Minulla ei ollut minkäänlaista halua lapsentekoon, ja abortti tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Silti päätös oli vaikea tehdä", Niina muistelee.

Niina ei kertonut raskaudestaan lapsen isälle, eikä abortin jälkeen ollut hänen kanssaan enää tekemisissä.

"Kyllä kertominen käväisi mielessä, mutta päätin, että kyseessä on minun tulevaisuuteni ja minun asiani."

Niinan raskaudesta tiesivät ainoastaan hänen siskonsa ja lähimmät ystävänsä. Heiltä saatu tuki osoittautui korvaamattomaksi.

"Kaikki suhtautuivat älyttömän hienosti, kukaan ei tuominnut. Eräskin kaveri soitti testi-iltana kolme tai neljä kertaa ihan vaan varmistaakseen, että olin vielä kunnoss a. Vaikka ei minulla kyllä mitään itsetuhoisia ajatuksia ollut, Niina miettii.



Lääkäri ei
kirjoittanut lähetettä


Raskaustestin jälkeen Niina varasi ajan terveyskeskuslääkärille saadakseen aborttilähetteen. Terveyskeskuksessa kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

"Omalääkärini kieltäytyi kirjoittamasta aborttilähetteitä eettisistä syistä, joten jouduin odottamaan siinä tilassa viikon ajan päästäkseni toiselle lääkärille. Hän olikin sitten tosi mukava ja asiallinen naislääkäri."

Niina sai lähetteen sairaalaan, jossa abortti tehtiin kaavinnalla kevyessä nukutuksessa.

"Homma hoitui kaikin puolin sutjakasti. Menin sairaalaan aamulla ja pääsin pois neljän aikaan iltapäivällä. Hoitohenkilökunta oli todella ihanaa, eikä itse toimenpiteestä jäänyt muutenkaan mitään ikäviä muistoja", Niina sanoo.



Aavistuksen
haikea olo


Abortista on nyt kulunut seitsemän vuotta. Vaikka tapahtuma ei ole enää aktiivisesti Niinan mielessä, on hän vuosien varrella ajatellut aborttia ja syntymätöntä lastaan usein.

"Aikaisemmin sitä silloin tällöin mietti, että minkähän näköinen siitä lapsesta olisi tullut ja minkä ikäinen se nyt olisi. Kyllä kai siitä aavistuksen verran haikea olo tuli."

Vaikka Niina ei missään vaiheessa katunut päätöstään, vei asian työstäminen kauan aikaa.

"Oli se kuitenkin iso asia, pitkän aikaa maailman isoin asia. Suurin piirtein vuoden päästä alkoi sitten helpottaa. Nykyään sitä tulee ajateltua harvakseltaan, ehkä lähinnä silloin kun omat kaverit ovat saaneet lapsia", Niina sanoo.

Niinan mielestä abortin tekemistä kannattaa miettiä tarkasti. "Vaihtoehtoja kannattaa harkita, jos on vähääkään sellainen tunne, että päätös saattaa kaduttaa jälkeenpäin. Se valinta on kuitenkin lopullinen", Niina toteaa.

Jälkiehkäisyllä tarkoitetaan yhdynnän jälkeistä raskauden ehkäisyä, kun on oltu suojaamattomassa yhdynnässä tai ehkäisy on pettänyt. Hormonaaliseen jälkiehkäisyyn käytetään erityisesti tätä tarkoitusta varten suunniteltua kahden tabletin pakkausta, jonka molemmat tabletit otetaan mahdollisimman pian suojaamattoman yhdynnän jälkeen, mieluiten 12 tunnin kuluessa, mutta viimeistään 72 tunnin sisällä. Yli 15-vuotias saa jälkiehkäisytabletit apteekista ilman lääkemääräystä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan eteläosassa. Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 seuraavissa Lapin kunnissa: Ylitornio, Pello, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla ja Muonio.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

327 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Luikuri-työnantaja yritti viilata linssiin

Kirjoittajan ensimmäinen lause alkaa: "Olin aikeissa vaihtaa työpaikkaa..." Joillakin on vain selkärangassa saakka sama ... Lue lisää...
Sisälukutaito

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image