Liikkuvan poliisin Pohjois-Suomen yksikön päällikkö Kari Puranen odottaa piakkoin valmistuvan valtatie neljän Haarasillan ja Kiviniemen välisen moottoritieosuuden ennen kaikkea lisäävän liikenteen sujuvuutta Oulun seudulla.
Puranen yhtyy tiehallinnon arvioon, jonka mukaan nopeusrajoitusta ei ole syytä nostaa edes kesäaikaan 120 kilometriin tunnissa osallakaan entistä tai nykyistä moottoritietä.
"120 kilometrin nopeusrajoitus oli kokeilu ja sellaiseksi se myös taisi jäädä. Alempaa rajoitusta puoltaa sekä eritasoliittymien lukumäärä että niiden lyhyt pituus", perustelee Kari Puranen.
Uudella moottoritiellä on pituutta 9,5 kilometriä. Kaiken kaikkiaan moottoritieväylästöä on ollut kunnostuksen alla 16,7 kilometriä ja urakan kokonaiskustannus on noin 30,8 miljoonaa euroa. Suomessa on uusimman tilaston mukaan moottoriteitä ja moottoriliikenneteitä yhteensä 750 kilometriä, josta Oulun osuus on Haaransillan-Kiviniemen pätkä mukaan lukien peräti 52,8 kilometriä eli hulppeat 7,04 prosenttia. Ajomatka Ouluun lyhenee Haarasillan suunnasta tullessa ajallisesti arvioiden vain neljällä tai viidellä minuutilla.
"Sujuvuuden lisäksi uusi moottoritie lisää liikenteen turvallisuutta, kun ajonopeudet pysyvät kohtuullisina. Uskon, että suurin osa autoilijoista tyytyy mukinoitta 100 kilometrin tuntinopeuteen", ennakoi Kari Puranen.
Joissakin Keski-Euroopan maissa rangaistaan polttoaineen loppumisesta moottoritiellä. Espanjassa on lisäksi asetettu autoilijoille velvoite pitää mukana kahta varoituskolmiota ja yhtä näkyvää suojaliiviä.
"Ennakko-odotus on meilläkin sellainen, että moottoritiellä ei ole pysähtyneitä ajoneuvoja. Ilman handsfreetä ajavat eivät saa missään nimessä pysähtyä moottoritien pientareelle vastaamaan puheluun", korostaa Puranen.