Mainos

Taivalkoskelaiset käyvät kolaroimassa Oulussa ja Helsingissä


Jukka Leinonen
Moottori  30.3.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

14 prosenttia Taivalkoskelle rekisteröidyistä autoista päätyy kolariin Oulussa. Viisi prosenttia taivalkoskelaisista puolestaan kolaroi Helsingissä. Luku on maalaiskunnista suurin.

Tulokset selviävät Liikennekeskuksen ja Trafin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan maaseudulla asuva ajaa joka toisen kolarin oman kunnan alueella ja loput kaupungissa.

Taivalkoskelaiset erottuvat tutkimuksessa myös sillä, että he autoilevat enemmän kuin missään muualla Suomessa. Keskimäärin taivalkoskelainen autoilee 25 580 kilometriä vuodessa.

Kaikkiaan pohjoissuomalaiset kolaroivat muuhun maahan verrattuna vähän, vaikka pitkien välimatkojen vuoksi useista pohjoisen kunnista löytyy kilometrimäärissä mitattuna maan ahkerimmat autoilijat.

Liikennevakuutuskeskuksen ja Trafin tilaaman tutkimuksen teki Aalto-yliopisto. Tutkimusaineistona käytettiin vuosien 2001-2009 liikennevahinkotilastoja sekä katsastuksista kerättyjä ajokilometrimääriä.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/63 kommenttia

Vertti
20.7.2012 12:52

Onkohan toimittaja ymmärtänyt asian oikein? Tuon mukaan 19% autoista kolasoi. Siis viidennes olili ollut kolarissa.
Helsigissä.
Ettei vain tarkoittu, että Taivalkoskella rekisteröidyillä autoilla ajetista kolareista 14% tapahtui Oulussa. Ja 5 %


Montako autoa Taivalkoskella rekisteröidään?
28.4.2012 15:05

Siis kyse Taivalkoskella rekisteröidyistä autoista... Montako autoa rekisteöidään Taivalkoskella? Varmaan ne jotka Juusola myy! Meidän perheen autotkin on 100% katsastettu Kuusamossa:)


Kyllästyny!!
4.4.2012 13:01

Mutta laittakaa vaikka helsinkiläinen ajamaan lumisateeseen, kyllä se pelti rupeaa sillonki rytisee. Ei osata yhtää rauhottaa ajoa vaikka ei näkis 2m kauemmas, täysiä vaan paahtaa. Tottahan se on että oulussa ja varsinki helsingissä on erinlaista ajaa ku taivalkoskella tai missä vaan pienessä kunnassa, mutta ei se tee kyläläisistä paskoja kuskeja !!!


taivanilaiset
3.4.2012 16:14

Se on sama harjoitella autolla ajoa siellä korvessa eikä tulla isolle kylälle kolaroimaan.


taivalkosken tyttö
1.4.2012 01:49

ajan aina kolarin kun käyn Oulussa.


eivät osaa ajaa
31.3.2012 13:30

tunnen monta taivalkoskelaista jotka ovat olleet katollaan männikössä auton kanssa... autokouluun kaikki taivalkoskelaiset uudestaan.!!!


Parrooni
31.3.2012 12:15

Joskus muinoin eräs Kuusamolainen muutti Taivalkoskelle niin Kuusamossa puhuttiin että nyt älykkyysosamäärä nousee kummassakin kunnassa


sissos
31.3.2012 00:22

eikä tämä mitenkään liity siihen että oululaiset ihmiset pitää kirjojaan taivalkoskella ja kuittaavat vähän kilometrejä työmatkoista =)


tutkimuksessa aukkoja
30.3.2012 21:17

Taivalkoskisia autoja, ajaa Oulussa asuva ja työskentelevä nuori, siis paperit eivät kerro mm opiskelian osalta kuin puoli totuutta.
opiskelian ei kananta muuttua aina oululaiseksi, työpaikankin voi saada kotikuntansa säilyttänyt ennen oululaistunutta,
Auton vakuutus säilyy edulisempana
Vapa metsästysoikeus säilyy


poron kusema
30.3.2012 20:52

Taivalkosken pilis mutka on abc:tä ympäri ja parkkiin, nii ne ei vaan osaa ajaa..mitä nyt kuusamoss käyät välilä liikennevaloja testaamassa


Teille jotka ette ole Taivalkoskelta!!
30.3.2012 20:11

En menisi niinkään huutelemaan että taivalkoskelaiset eivät osaa ajaa. Taivalkoskella ei liikenne valoja tarvita, koska autoilijat osaavat lukea tilannetta ilman liikenne valoja ja Taivalkoskella annetaan sitä tietä eikä ajeta niinku hullut! Ja te jotka väitätte tämän "tutkimuksen" perusteella että muut eivät ajaisi kolareita niin olette yksinkertaisesti tyhmiä. :)


Musitan lukeneeni Kallen kirjoista
30.3.2012 19:18

Päätalon Kallen setä-Kalle sai ajokortin aikoinaan Oulussa sillä edellytyksellä, ettei tule 50 km lähemmäs Oulua sen jälkeen.


kriittinen lukija
30.3.2012 17:03

Toimittaja voisi lukea myös tutkimuksen eikä vaan lehdistötiedotetta tai kaupunkilaiskavereidensa facebook-kommentteja: Tutkimuksessa ei sanota sitä, että 14% taivalkoskelaisista autoista ajaa kolarin Oulussa, vaan se, että 14% taivalkoskelaisille autoille sattuneista kolareista tapahtuu Oulussa. Aivan eri asia, koska tuskin kaikki taivalkoskelaiset autot joutuvat kolariin.


kukkuu
30.3.2012 16:40

Taitaa olla Oululaisilla kirjat Taivalkoskella jotta ois halvemmat kustannukset. Ja siitä johtuen kolareita Oulussa päin niin suuri osa.


Lukija
30.3.2012 15:44

"Taivalkoskelaiset käyvät kolaroimassa Oulussa ja Helsingissä"
No huvinsa kullakin :D


vastarannankiiski
30.3.2012 14:54

Oulussa on suomen pöljimmät autolijat ja samaan kastiin menee pääkaupunkiseuden autoilijat. Ajetaan törkeästi päin punasia ja tyrvavälit on mitä sattuu. Oon kohta kymmenen vuotta seurannu Oululaisten ajokulttuuria. Ihmetutkimus..


heikki
30.3.2012 14:05

tullee kait sitä kilometrejä vuojessa kosa työ ajoja tulee päivässä jo 65km. sihen jos sattu joskus käymään syrjempänä eli oulussa tai kajaanissa kuusamoohan me ei mennä. Niin ja jos tässä kuntaliitos tuleen ni kilometri määrät ne vain kasvaa kun vähäisetkin plvelut lähtee pois.


masa
30.3.2012 13:58

jaa johtuskohan tuo siitä että näissä kaupungeissa kulkee tai viikot asuu tappikoskelaisia jotka kulkevat töissä näillä alueilla,auttamassa kaupungin lökäpöksyjä


jopet show
30.3.2012 13:51

net aijaa siellä nääs omien sääntöjen mukkaan, joita ei muut tiiä kukkaan, mennee vaan hyvät säännöt hukkaan !


Maalaisjärkeä
30.3.2012 13:42

Etsikääpä kaupunkilainen joka ajaa oikein, mahtaa olla katkeria kirjoittelijoita joiden kotipaikka ei ole päässyt otsikoihin. TERVEISIN YLPEÄ TAIVALKOSKELAINEN


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Moottori Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös