Määräaikaistarkastusten ulottaminen myös skoottereihin ja moottoripyöriin löytyy uusista EU:n ajoneuvojen katsastusvaatimuksista
Euroopan komission hyväksymä esitys on osa uusista ajoneuvotarkastusten vähimmäisvaatimuksista, joiden yhtenä tavoitteena on vähentää teknisistä vioista johtuvia onnettomuuksia Euroopassa.
Mikäli myös Euroopan parlamentti hyväksyy esityksen, tuo se moottoripyörien ja skoottereiden vuosikatsastukset myös Suomeen, vahvistaa liikenneneuvos Kari Saari liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Esityksen perusteluissa todetaan, että ajoneuvojen tekniset viat aiheuttavat nykyisin kuusi prosenttia kaikista onnettomuuksista. Käytännössä tämä merkitsee, että niiden vuoksi kuolee tieliikenteessä vuosittain 2 000 ihmistä ja loukkaantuu vieläkin useampi.
Moottoripyörätkään eivät ole teknisistä vioista vapaita. Selvitysten mukaan ne ovat syynä kahdeksaan prosenttiin kaikista moottoripyöräonnettomuuksista. Lisäpainoa esitykselle antaa se, näiden ajoneuvojen nuoret kuljettajat ovat tienkäyttäjien suurin riskiryhmä.
Liikenneasioista vastaava komisaari Siim Kallas korostaa, että teknisesti viallisella ajoneuvolla ajava vaarantaa itsensä lisäksi myös mahdollisten matkustajien ja muiden tielläliikkujien hengen.
”Ongelmaan on kuitenkin helppo ratkaisu. Tällaiset ajoneuvot on saatava pois maanteiltämme.”
EU:n nykyiset ajoneuvotarkastusten vähimmäisvaatimukset ovat peräisin vuodelta 1977. Sen jälkeen niihin on tehty vain vähäisiä muutoksia.
”Autot, ajokäyttäytyminen ja teknologia ovat kuitenkin kehittyneet huomattavasti tämän jälkeen”, komissio toteaa.
Suurin osa uusista vähimmäisvaatimuksista on Suomessa jo käytössä. Esityksessä muun muassa vaaditaan vanhoille ajoneuvoille nykyistä useammin tehtäviä määräaikaiskatsastuksia, mutta vuotta tiheämpää katsastusväliä tuskin vaaditaan.
Mielenkiintoinen ja tulkinnanvarainen on kuitenkin kohta, jonka mukaan poikkeuksellisen paljon ajettujen henkilö- ja pakettiautojen tarkastuksia olisi lisättävä.
Liikenneneuvos Saaren mukaan tämä sääntö koskisi todennäköisesti ajoneuvoja, joiden mittariin kertyy vuoden aikaan 150 000 kilometriä tai enemmän, eli autoja, joiden liikennesuorite vastaa noin viiden vuoden ajoja tavallisessa käytössä oleviin autoihin verrattuna.
Liikenneturvallisuus ja kuluttajansuoja taas yhdistyvät vaatimuksessa, jonka mukaan matkamittarien lukemat olisi kirjattava katsastusten yhteydessä talteen. Tämän toivotaan vähentävän paljon julkisuuttakin saaneiden matkamittarin ruuvausten mukanaan tuomien petosten mahdollisuutta.
Eduskuntakäsittelyä parhaillaan odottavassa ajoneuvojen katsastusta koskevan lain muutosehdotuksissa todetaan, että ”kevyiden ajoneuvojen katsastuslupaan sisältyisivät alle 3,5 tonnia painavien autojen lisäksi mopot, moottoripyörät, kolmi- ja nelipyörät sekä kevyet nelipyörät, kokonaismassaltaan enintään 3,5 tonnin perävaunut ja maastoajoneuvot.”
Kari Saaren mukaan lainkohta koskee kuitenkin tässä muodossa vain ajoneuvojen käyttöönottotarkastuksia, ei määräaikaiskatsastuksia.
Saari huomauttaa, että moottoripyörien katsastuspakko on jo voimassa muutamissa EU-maissa. ”Lähinnä niissä, joissa moottoripyörillä ja skootterilla ajetaan ympäri vuoden.”
Suomessa on vaadittu katsastusten ulottamista moottoripyöriin, eteenkin meluongelmien vuoksi. Saaren mukaan moottoripyörän pakoputki on kuitenkin varsin helppo vaihtaa katsastuksen ajaksi. Tämän estämiseksi on keskusteltu katsastettavien moottoripyörien valokuvaamisesta ja kuvien tallentamisesta tietokantaan. Sen jälkeen valvontaa suorittava poliisi voisi tien päällä verrata pyörän ulkonäköä katsastuksen aikaiseen.
Katsastusalaa läheltä seuraavaa kehitysjohtajaa Pasi Pellikkaa EU:n vaatimus ei yllätä. Hänen mukaansa alan piirissä on jo pitkään arveltu, että katsastusten ulottaminen moottoripyöriin on vain ajan kysymys.
Katsastustoimipaikoille esitys on luonnollisesti hyvä asia, toisihan se niille isää töitä ja liikevaihtoa.
Myös valtio hyötyisi, sillä uuden katsastuslakiesityksen mukaan valtion perimä maksu jokaisesta määräaikaiskatsastuksesta on nousemassa nykyisestä 2,10 eurosta 2,90 euroon. Tätä perustellaan lisääntyvien valvontakulujen ja katsastuspalvelurekisteristä aiheutuvien kulujen kattamisella.

Kommentit
tuli naapuriin uusi hieno mp kahen viikon päästä en tuntenu enään pyörää oli revitty osiksi
no mooottori ja runko ! hirveät desipelit... kyllä katsastus aiheellinen isoihin pyöriin pakolliseksi ja tulishan
niistä veroja valtiolleki että niin ..
Milloin ne 1970 luvulla itse tehdyt peräkäryt pitäis katsastaa.
Ois edes yksi toimiva valo... eikä tarvis väistää tipuvaa lokaria tiellä. / vaihtoehto että poliisille oikeus määrätä katsastus ajoneuvolle.
joopajoo
mopokortti eu 70e-meillä 500e....ajokortti eu 500e-meillä 2500e....autonpesu saksa 5e-meillä 20e....kiitos eu ja suomalaiset tollot...lisää lakeja ja maksuja sekä viinaa
Eipä tullu Mp katsastus pakkoa! Oikein että suomi ei lähteny mukaan turhanpäiväiseen rahastukseen.
Moottoripyörien katsastuspakko on vain ja ainoastaan rahastuskonsti, eikä monellakaan katsastusmiehellä ole edes MP-korttia ja vaikka olisi, niin ajokokemus ja pyörän paikallaan pyörittelyn osaaminen on puutteellista. Turvallisuuden parantamiseen ja maantiekuolemien vähentämiseen tällä moottoripyörän katsastustoiminnalla Suomessa on hyvin vähäinen vaikutus. Poliisi voi jo tällä hetkellä tehdä maantiellä moottoripyörän tarkastuksen ja todentaa esim. pakoputkien olevan liian kovaäänisiä. Silläkään ei ole mitään merkitystä turvallisuuden kannalta. Vastaavan metelin kaupungissa tai maantiellä aiheuttaa hälytysajoneuvo, kiinnittääksen muiden tienkäyttäjien huomion. Maantien päällä tapahtuvat laittomuudet ovat "ongelma" Suomessa niin kauan kuin liikkuva valvonta maanteiden varrelta puuttuu ja tähän rakoon on hyvä mennä niin rikkinäisellä MP:llä kuin autollakin.
Tuleeko seuraavaksi katsastuskohteeksi lastenvaunut ja rollaattorit? Televisioiden katsastuksilla vähennettäisiin varmaan asuntopaloja. Se toiminta pitäisi saada pakolliseksi. Pahus vieköön kun valtio lopettaa TV -lupatarkkailun ja kyselyn ovien takana, kun maksu tuleekin meille kaikille pakolliseksi. TV:n katsastuksilla olisi varmaan parannettu kotien turvallisuutta. Kyllä näitä......
Samaa mieltä sillä erotuksella, että kovaäänisellä pakoputkella voi olla turvallisuutta edistävää vaikutusta.
Esimerkiksi jos olet mootoritiellä ohituskaistalla menossa henkilöauton vieressä, niin et tule välttämättä huomatuksi, jos pyörästä ei lähde tarpeeksi ääntä. Tiedän läheltä-piti-tapauksen, jossa henkilöauto vaihtaa kaistaa vaikka moottoripyörä on vieressä.
moottoripyöriä olis pitänyt alkaa katsastaa jo vuosia sitten laittomien muutostöiden vuoksi ( pakoputkisto,valot,vilkut,ja renkaat muutetaan jo uusista m-pyöristä ja mopoista ) .ei muuta kuin katsastus joka vuotiseksi toimen piteeksi mutta päättäjät herää vasta sitten kun on myöhäistä ei millään pahalla pojat ja tylleröt .
Kylläpäs nyt tuli narinaa kun se oma pikku mopo pitää katsastaa..aijai..lopettakaa alkuunsa aikaihmiset turha MÄRINÄ
En ole naivi. Ja luule,että tämä ehdotuksen takana on liikenneturvallisuuden parantaminen.
mm. Ruotsi, suomi, Euroopan moottoripyörien järjestöt eivät kannata katsastusta. Siihen heillä on asia perustelu
Olen nähnyt laidasta laitaan mc-pyöriä maantiellä, ja voin todeta että Suomessa pidetään yleisesti hyvin huolta omasta pyörästään. Että olen kanssa vähän vastaan koko ideasta.
Mutta katsauksesta voisi olla hyötyäkin jos se toteutetaan oiken. Mc- katsastus voisi esim. toteuttaa siten että aina sinulle uuden/käytetyn pyörän hankimisessa olisi pakko oston yhteydessä katsastaa 7 päivän kuluttua. Tällä tavalla esim. saisi rekisteriotten käteen, saisi katsatusmieheltä info pyörästä, vikalista, jos jotain on kustomoitu ja niin edelleen. Katsatuksen jälkeen olisit sitten vastussa omasta pyörästä, ja kaikista muutoksista jotka teet.
Soini voittoon ja EU ei luo meille hulluja direktiiveejä.
kiittäkää niitä jotka sanoivat kyllä eu:lle:D
Homma on naurettavaa rahastusta! Paljon on Euroopan maita joissa ei ole puhettakaan että katsastaisivat moottoripyöriä, kuten Italia yms. Siellä ajetaan romuilla pyörillä ja ketään ei kiinnosta missä kunnossa ne ovat, koska yleinen hintatasokin ajokkien suhteen on reippaasti alhaisempi kuin Suomessa. Täällä yleensä motoristit pitävät hyvää huolta pyöristään. Suomi on kyllä hyvä esimerkki ottamaan nämä Eu:n esitykset tosissaan ja tekemässä niistä heti lakimuutoksia tänne. Mahtavaa Suomi, olet mallioppilas!
Hyvä homma. On monella tutulla täysin laiton pyörä.
tuleepahan sit omakin kuntoon, turvallisuus paranee.
Täällä ihmiset jotka eivät uskalla itse ajaa mp:tä iloitsevat kun motoristien elämää hankaloitetaan, viis siitä jos siinä joutuu vähän itsekkin kärsimään. Tärkeitä on kuitenkin, että muillakaan ei ole hauskaa.
P homma. Taas niitä EU:n hienoja pitkäaikaisia mietintöjä . Monisata päiset komiteat taas miettineet miten saada rahaa valtion kassoihin lisäää ja lisäää, kuinkas ollakkaan niin moottoriajoneuvoista, niitähän kynitään muutenki niin "vähän"! On "väliaikaiset" käyttö verot ja polttoaine verot n.75% veroa ja nousee. Suomessa oikein lypsy lehmiä nuo moottoriajoneuvot!
naurettavaa rahastusta kyllä. ensin syydetään rahat kreikkaan, olkiluotoon ja ohituskaistoihin niille ihanille italialaisille pendoliinoille (vaikka malmijunia vartenhan nekin tehdään) ja sitten keksitään tämmönen poliisivaltio pitoinen peruste lisärahastukselle. eiköhän se olis reilumpaa kaikkia kohtaan ku määritettäs "väliaikainen"-lisävero (joka sitten tietenkään suomessa ei olisi väliaikainen kun suomi on maa jossa kaikki väliaikainen kansalaisille suotu haitta jätetään käyttöön. ei voi ymmärtää miten tämmöinen menee yhdellekkään kansalaiselle läpi ilman kapinointia, omisti sitten prätkää taikka ei. en muutenkaan kyllä ymmärrä että ketä kummaa se häiritsee että kyykkypyörästä kuuluu sulosointua kun se kiihdyttää. meteliähän lähtee kyllä joka laitteesta mikä kiihdyttää! miksi ei ole puututtu harrikkoihin, miksi korviani särkee yhä ollessani torilla tai liikennevaloissa kun se harley davidsonin "mattopiiska" siinä vieressä lätkyttää suorien putkiensa kanssa vailla minkäänlaista vaimentajaa?
Eikö muka moottoripyöriä ole pitänyt tähän asti katsastaa? Ja miksikähän ei.
Rahastusta!!! Taitaa nuo kuolema luvut tulla suurelta osin eteläeuroopasta siellähän kulkee seitsenhenkinen perhekin yhdessä vanhalla Jawalla joka on kursittu rautalangalla kasaan, eikä ole tietoakaan kypäristä. Suomeen vaikuttavia päätöksiä siis tehdään väärien esitysten perusteella...
Ok jos kerta ei mp:n pakoputkissa saa käyttää ns. harakiri-osaa ne pitää myös kieltää autoiltakin. Eli kaikki biltema, motonet yms tarvikeosa myyntikieltoon. Ei ole taas järjen hiventäkään koko hommassa. Kyllä kohta kansa alkaa liikehtimään, alkaa EU-touhut haista niin pahalle ja kauas että sokea-Veerakin jo näkee ja ymmärtää ketä tässä järjestelmässä kustan silmään niin että litisee..