Pu­nai­sen va­ro­ai­kaa Oulun lii­ken­ne­va­lois­sa su­pis­tet­tu

Oulun seudun liikennevalojen laaja uudistushanke on saatu loppuun. Sen myötä vihreät aallot on pyritty sovittamaan työmatkaliikenteen suuntaisiksi. Toisaalta punaisten varoaikoja on lyhennetty.

Liikennevalot Saaristonkadulla eteläisen alikulun molemmin puolin uudistettiin täydellisesti yhtäaikaa uusien liikennejärjestelyjen kanssa Samalla alueelle tuli useita oululaisille uusia kaksiaukkoisia lisäopasteita liikennevalojen yhteteen.
Liikennevalot Saaristonkadulla eteläisen alikulun molemmin puolin uudistettiin täydellisesti yhtäaikaa uusien liikennejärjestelyjen kanssa Samalla alueelle tuli useita oululaisille uusia kaksiaukkoisia lisäopasteita liikennevalojen yhteteen.
Kuva: Eljas Sallmén

Vuoden vaihteessa loppuun saatettu Oulun seudun liikennevalojen kokonaisremontti vaikuttaa onnistuneelta ainakin, jos sitä mitataan Teknisen keskukseen tulevan liikennevalopalautteen määrällä. Oulun kaupungin omistamien valojen toiminnasta vastaavan liikenneinsinöörin Jukka Talven mukaan se on selvästi vähentynyt.

Oulun seudulla on nyt 136 liikennevalo-ohjattua risteystä. Aikaa nykyisen verkoston rakentamiseen on mennyt melko tarkalleen 45 vuotta, sillä ensimmäinen valoristeys Uudenkadun ja Saaristonkadun risteykseen asennettiin vuonna 1963.

Useassa osassa rakennettu järjestelmä ei enää vastannut nykyajan vaatimuksia. Niinpä uuden suunnittelu aloitettiin noin viisi vuotta sitten tarveselvityksellä. "Lähdimme liikkeelle käytännössä puhtaalta pöydältä. Suunnittelun apuna käytettiin myös tietokonesimulaatioita, joilla saimme paremman käsityksen siitä, miten valojen toiminta saataisiin sujuvaksi," kertoo Talvi.

Varsinaiseen toteutukseen päästiin 2005. Sen jälkeen kaikkien liikennevalo-ohjattujen risteyksien ohjelmoinnit on uusittu ja tehty valtaisa määrä fyysisiä parannuksia. Viimeisenä keskustan 38 valoristeystä yhden viikon aikana, mikä käytännössä merkitsi, että töitä tehtiin välillä ympäri vuorokauden.



Vihreä aalto työmatkaliikenteelle


Kaikki alueella olevat liikennevalot eivät ole kaupungin omaisuutta, vaan 35 niistä kuuluu Tiehallinnolle.

"Valojen omistaja ei saa näkyä niiden toiminnassa, vaan liikennevalojärjestelmää ohjaavat yhteiset periaatteet ja laatuvaatimukset," summaa Talvi.

Uudessa järjestelmässä pääosa valoristeyksistä toimiikin nyt yhtenä kokonaisuutena. Keskustan ja sisääntuloväylien valot on yhteen kytketty. Tällä pyritään avittamaan myös vihreää aaltoa mahdollisuuksien mukaan.

Talvi kuitenkin muistuttaa, että liikennevalo-ohjaus on aina kompromissien tekemistä keskenään ristiriitaisten tarpeiden kesken. Kaikille ei voi olla mieliksi. Vihreän aallon toimivuus on yksi niistä ja se on harvoin mahdollinen kahteen suuntaan.

"Kolmen asian pitää olla sopivassa suhteessa toisiinsa: risteyksien etäisyys, ajonopeus sekä liikennevalojen kiertoaika", huomauttaa Talvi ja toivottaa tervetulleeksi kaiken sen tietämyksen, joka vihreän aallon toiminnasta tuntuu Teknisen keskuksen ulkopuolella olevan.

Valouudistuksen myötä käyttöönotettu järjestelmä suosii työmatkaliikenteen kulloistakin suuntaa.

"Usein valojen toiminnasta eniten harmistuneet ajavatkin ruuhkasuuntaa vastaan", Talvi huomauttaa.

Muista valoista erillään olevat valot toimivat erillisohjauksessa, täysin liikennetilanteen mukaan säätyen.



Uusissa opasteissa
on oppimista


Uudet järjestelyt toivat kokonaisuuteen myös uusia ominaisuuksia ja liikennevalotyyppejä.

Joukkoliikenteelle saadaan etuisuuksia, eli linja-autot pystyvät pyytämään risteyksiin vihreän. Tämä lisää linja-autojen sujuvaa kulkemista ja auttaa niitä pysymään aikatauluissa. Myös muu hyötyliikenne hyötyy, sillä muutamiin risteyksiin on asennettu nk. pitkä silmukka, joka tunnistaa raskaan ajoneuvon lähestymisen ja vaikuttaa valojen vaihtumiseen.

Liikennevalopylväistä löytyy myös sekä yksi että kaksiaukkoisia lisäopasteita. Niiden osalta noudatetaan sekä pääopastimen että lisäopastimen valoa.

"Kaksiaukkoisten osalta on esiintynyt jonkin verran epätietoisuutta, koska niiden vaikutusalueella saa kääntyä sekä pää- että lisäopastimen vihreän aikana. Näitä kaksiaukkoisia on useita eri puolilla Oulua ja lisää tule, sillä ne lisäävät risteyksen liikenteen sujuvuutta."



Keltaisissa on
syytä pysähtyä


Muidenkin uusien ominaisuuksien kanssa oululaiset joutuvat elämään. Vilkkuvihreä kertoo suojatien vihreän ajan loppumisesta 3-6 sekuntia ennen valon vaihtumista. "Nopeammat liikkujat ehtivät vielä hyvin yli ja hitaammat voivat jäädä odottamaan seuraavaa vihreää."

Myös painonappeja on lisätty muun muassa sellaisiin risteyksiin keskustassa, joissa liikennevalot toimivat yölläkin sekä keskusten ulkopuolelle paikkoihin, joissa tarpeeton suojatien vihreä aiheuttaa haittaa pääsuunnan liikenteelle.

"Keskustassa nappia tarvitsee painaa vain yöllä ja muuallakin vain silloin, jos napin yhteydessä ei pala valo. Valon syttyminen välittää tiedon vihreän tarpeesta ohjausjärjestelmälle, mutta yhtään nopeammin vihreä ei napin painalluksesta syty."

Oululaisten helmasynti, punaisia päin ajaminen on nyt aikaisempaa vaarallisempaa.

"Risteävien suuntien välisiä suoja-aikoja on tarkastettu ja useissa paikoissa punainen palaa molempiin suuntiin vain sekunnin tai kahden ajan. Niinpä keltaisen valon palaessa on entistä enemmän syytä pysähtyä, jotta välttyisi kolarilta."



Lisää valo-
risteyksiä luvassa


Valojen kehitystyö ei kuitenkaan jää tähän. Jatkossa liikennevalojen toiminnan säätäminen on jatkuva prosessi, jossa asiakaspalautteen lisäksi reagoidaan liikenteen muutoksiin. Myös laitekannan ikääntyminen asettaa työlle vaatimuksia, huomauttaa Talvi

Hänen mukaansa vuoteen 2020 mennessä Oulun seudulla tarvitaankin noin 40 uudet liikennevalot, jos liikennemäärät kasvavat ennustetusti. Niiden vaihtoehtona selvitetään aina kiertoliittymän toteutuskelpoisuus.

Iso osa uusista liikennevaloista tulee Tiehallinnon hallinnoimille teille seudun muihin kuntiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä