Oulun seutu kärvisteli viikko sitten lähes koko Suomen tapaan ensimmäisen talvimyräkän kourissa. Vaakasuoraan tuiskunnut lumi sai kevyenliikenteen edustajat vetämään päätä takin sisään. Autoilijat tuskailivat tielle kertyneen pehmeän lumen kanssa.
Samaan aikaan kaupungin teknisen keskuksen ylimmässä kerroksessa istui kaksi tyytyväistä miestä. Tiehallinnon tieinsinööri Jani Huttula ja Oulun kaupungin liikenneinsinööri Jukka Talvi seurasivat pyryn vaikutusta liikenteeseen Ollin avulla. Olli kertoi selkeästi, että lumisaderintama kulkee Oulun yli, keli on huono ja liikenne hidastunutta mutta sujuvaa.
Olli on Oulun seudun liikennetietopalvelu, joka kokoaa yhteen hurjan määrän liikenteeseen liittyvää tietoa. Viime vuoden alussa avatusta palvelusta löytyvät esimerkiksi julkisen liikenteen ajantasaiset kulkutiedot, liikenteen sujuvuus- ja häiriötiedot, kevyen liikenteen reitit, säätiedot ja pysäköintipaikkojen tilanne.
Ollista löytyvä Destian karttasovellus palvelee kaikkia ilmaiseksi myös Kaleva.plussan autosivuilla. Sivustolta löytyy myös sovellus, jolla tiedon saa matkapuhelimeen. Lisäksi Ollin kokoamaa tietoa sovelletaan Kaleva.plussan lisäksi myös radion liikennetiedotuksissa ja jopa joissakin paikannuslaitteissa.
Suomen paras
Ollin tarjoavat liikenne- ja viestintäministeriö, Tiehallinto ja Oulu. Nämä maksoivat palvelun kehittämisestä ja tuottamisesta Destialle viime vuonna 200 000 euroa. Tänä vuonna summa on sama. Seuraavien kahden vuoden ajan Destia kokeilee palvelun kaupallista kannattavuutta niin, ettei tilaajien kukkarolla käydä lainkaan. Palvelu jatkuu käyttäjille maksuttomana ainakin vuoden 2010 loppuun.
Ministeriön mukanaolo selittyy sillä, että hanke on mittakaavassaan maan ensimmäinen. Oulun seudulla onkin tällä hetkellä Suomen paras liikennetieto. Taustalla on halu edistää liikennetiedotuksen kehittymistä ja kartoittaa liikenteessä liikkuvien tarpeita.
Olennaista Ollissa on se, että eri lähteistä koottu tieto saadaan yhdeltä sivustolta ja mahdollisimman reaaliaikaisesti.
"Jos on lähdössä hakemaan tuttua lentokoneelta, voi katsoa onko lento ajassa. Samalla näkee onko matkan varrella ruuhkia tai liikenne-esteitä", Huttula kuvailee.
Uusi ilme ja lisää tietoa
Syy Huttulan ja Talven hyvään mieleen lumisena iltapäivänä oli Ollin uusi versio, joka julkaistaan kaikille käyttäjille tänään perjantaina helmikuun ensimmäisenä päivänä. Miehet koekäyttivät uutta käyttöliittymää ja huomasivat sen kertovan havainnollisesti pyryn vaikutuksesta liikenteelle.
Ilmeuudistuksen tärkein tavoite on antaa kaikki olennaisin tieto jo etusivulla. Samalla palveluun on kuitenkin lisätty täysin uutena tietona sataman laivalista sekä sää- ja sademääräennusteet. Lähitulevaisuudessa Olli laajentaa osaamistaan myös sujuvuus- ja matka-aikaennusteiden laadintaan, häiriötiedottamisen selkeään tehostamiseen ja katutöiden kattavampaan tietämiseen.
Oululainen liikennetieto on arvioitu varsin hyväksi. Ulkopuolinen taho kysyi käyttäjiltä arvosanoja kymmenen ensimmäisen käyttökuukauden ajalta. Kolme neljästä vastaajasta piti Ollia erittäin tai melko tarpeellisena. Laadukkuus arvioitiin 7,5:n arvoiseksi asteikolla 1-10.
Ollin pahin kipupiste tällä hetkellä on sen heikko tunnettuus. Vain 12 prosenttia alueen asukkaista on kuullut siitä. Parin seuraavan vuoden tavoitteeksi Talvi ja Huttula mainitsevatkin tunnettuuden nostamisen 25 prosenttiin ja käytön määrän viisinkertaistamisen. Parhaassa tapauksessa Ollista tulee oululaisen liikkumisen Google. Siltä kysytään, kun ei tiedetä - ja Olli kertoo.