Kuo­le­maan päät­ty­vä kaa­hai­lu­vi­deo jul­kis­tet­tiin

Poliisi on julkaissut Youtube-sivuillaan videon, jossa kaksi päihtynyttä nuorta on kuvannut toisen kuolemaan johtanutta kaahailua kännykkäkameralla.

Poliisi on julkaissut Youtube-sivuillaan videon, jossa kaksi päihtynyttä nuorta on kuvannut toisen kuolemaan johtanutta kaahailua kännykkäkameralla. Videota on esitetty aiemmin kouluissa osana poliisin antamaa liikennevalistusta.

Poliisi perustelee julkaisua sillä, että nuorten liikennekuolemat eivät ole laskeneet juurikaan viime vuosina. Video päätyi poliisille osana kuolemaan johtaneen onnettomuuden esitutkintaa. Menehtyneen nuoren vanhemmat toivoivat, että se tulisi näyttää muille nuorille. Jotta he ymmärtäisivät.

"Meidän onkin mietittävä uusia keinoja, joilla voisimme estää onnettomuuksia ja rikoksia ennakkoon. Tällaisten dramaattisten videoiden julkistaminen on yksi vaihtoehto. Niiden avulla voimme välittää todellisuuden nuorille sellaisenaan," toteaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Video löytyy osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=ZrNbldP7J7M

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä