Mainos

Jää, humala ja turvavarusteiden puute on moottorikelkkailussa tappava yhdistelmä

Moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhdeksän suomalaista, kaikki miehiä.

Liikenne  9.2.2010 | Matti Heikura Muuta tekstin kokoa -+
Moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhdeksän suomalaista, kaikki miehiä. Kuolinonnettomuudet tapahtuivat jäällä tai rannalla. Kuusi henkilöä hukkui ja yksi matkustaja kuoli pudottuaan jäällä kelkan kyydistä.

Kuolinonnettomuuksien kuljettajista kaksi kolmannesta oli vahvassa humalassa. Verikokeissa mitattu korkein promillemäärä oli 3,3 ja alin 1,6 promillea. Tyypillistä kuolinonnettomuuksille oli, että ne tapahtuivat illalla tai yöllä suurella ajonopeudella ja että humaltuneelta kuljettajalta puuttuivat turvavarusteet.

Moottorikelkkojen määrään suhteutettuna kuolinonnettomuudet ovat jonkin verran vähentyneet, mutta muut henkilövahingot lisääntyneet. Vuonna 2008 vakuutusyhtiöt korvasivat moottorikelkkojen liikenneva-kuutuksista 744 henkilövahinkoa, keskimäärin 10 890 euroa vahinkoa kohden. Lapin läänissä henkilövahin-got ovat lisääntyneet kahden viimeisen vuoden aikana 48 prosenttia.

Lapin keskussairaalan ensiapuklinikalla ja vuodeosastolla hoidettiin viime vuonna 111 moottorikelkkailun yhteydessä vammautunutta henkilöä. Heistä lähes puolet oli matkailijoita. Hoidettavaksi tulleista joka kolmas oli rovaniemeläinen ja joka viides ulkomaalainen.

Kuolinonnettomuuksista 3 tapahtui Lapissa, 2 Kainuussa ja 1 Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Satakunnassa. Loukkaantumiseen johtaneita henkilövahinkoja ajettiin kaikissa maakunnissa.

Moottorikelkkaraportin on koonnut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsen ylikonstaapeli Reijo Köngäs Liikkuvan poliisin Rovaniemen yksiköstä.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Liikenne Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös