Moottori

Kaikkiin uusiin autoihin suunnitteilla automaattinen hätäjarrutus ja vä­sy­mys­va­roi­tin

Kaista-avustin on yksi pakolliseksi ehdotetuista turvajärjestelmistä. Sen saa moniin nykyautoihinkin ainakin lisävarusteena.
Moottori 13.6.2018 19:09
Kari Pitkänen

Jos Euroopan komission tuore esitys toteutuu, kaikki uudet henkilöautomallit varustetaan vuoteen 2021 mennessä peräti 11 uudella turvallisuusjärjestelmällä.

Pakollisiksi tulisivat esimerkiksi automaattinen hätäjarrutus, väsymysvaroitin, peruutuskamera tai -anturi sekä kaista-avustin, joka varmistaa auton pysymisen keski- ja reunaviivojen välissä.

Uusissa automalleissa olisi myös älykäs nopeudenrajoitin, jonka toiminta perustuu kulloisenkin tieosuuden nopeusrajoitukseen ja sen noudattamiseen. Lisäksi autojen suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon mahdollisuus alkolukon asentamiseen.

Autoteollisuudelle heitetty haaste on keskeinen keino EU:n pyrkimyksessä tieliikennekuolemien ja nyt myös vakavimpien loukkaantumisten puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä.

Viime vuonna EU-maiden tieliikenteessä menehtyi 25 300 ihmistä. Arvioiden mukaan ensi vuosikymmenellä säästyisi kuolemalta saman verran ihmisiä, jos uudet turvamääräykset voidaan ottaa käyttöön suunnitellusti vuonna 2021.

– On elintärkeää, että jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti seisovat suunnitelman takana eivätkä annan periksi autoteollisuudelle, joka jo yrittää vesittää osan suunnitelmista, Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston ETSC:n toiminnanjohtaja Antonio Avenoso huomauttaa.

EU:n kolmanteen liikennepaketti korostaa ajoneuvoturvallisuuden lisäksi muun muassa tieinfrastruktuurin parantamista sekä liikenteen automaation kehittämistä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (51)

Ei mitään tämmösiä ärsyttäviä turhuuksia autoihin, kiitos. Pärjätty tähänkin asti ilman. Kouluttakaa kuskit paremmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän suurin osa näistä lisätoiminnoista lisää turvallisuutta. Itse olen jo jonkin aikaa ollut perheen kolmanneksi paras kuski. Kyllä tuo avustava toiminto autossa tekee autosta parhaan kuskin vaikka se vielä muutamassa kohtaa tökkii niin harvemmin se virheen tekee kuin ihminen.

Muutama vuosi lisää aikaa parannella ominaisuuksia niin ei ole ihmiskuskilla enää mitään jakoa pärjätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri niin, eipä niistä haittaa ole. Jokainen turvavaruste on omalta osaltaan tärkeä,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli kallis autoilu on pian taas kalliimpaa. Samaten nousee bensan hinta joka kesä,
oli maailman tilanne ja dollarin hinta mikä tahansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo varusteet on autojen peruskamaa joka minunkin autossani ollut jo vuosia. Hyviä lisävarusteita ja tuovat runsaasti turvallisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Satanen riittääi oikein hyvin ja paljon ihmishenkiä säästyy. Muita rajoittimia auto ei niin välttämättä kaipaaakaan kuin nopeuden rajoittimen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nopeusrajoitusten valvontaa ei enää tarvittaisi, jos ajoneuvot hoitaisivat sen itsenäisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

joop taas uusi vika anturi lisää piostaisivat sitten jotain turhakkeita auton ajo menee ilman aikosten nappuloiden ja tietokoneiden seuraamiseen ,,sitten poksahtaa,,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuttava vaihtoi muutaman vuoden vanhan ja parikytä tonnia ajetun foordin pois. Sen lisävarusteita ei saatu toimimaan. Rengaspaineiden kanssa taisteli viimeiseksi. Varoitin ilmoitti, että ilmanpaineet vaaralliset, mutta todellisuudessa oli oikeat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli mitään syytä vaihtoon ei todellisuudessa ollut. Jos paineet katsoo itse oikeaksi, autolla voi ajaa. Niin se oli ennen varoitintakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, onhan se hieman ongelma kun auton kojetaulussa vilkkuu punaisella "error" vaikka auto olisi kunnossa, Vai eikö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan alkaa peräänajoja tulla enemmän!! pusketaan tekniikkaa autoihin jota ei ole käytännössä tutkittu lainkaan, miten tulee käyttäytymään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tokihan on tutkittu käytännössä. Uusissa autoissa noita on jo muutenkin koko ajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sellainen anturi rattiin joka haistaa viinan tuoksua ja ei käynnistä autoa jos tarpeeksi lemuaapi... eihän se teknisesti olis edes vaikea toteuttaa vaan joku siinä on ettei semmoista haluta autoihin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tuollainen laite on nimeltään alkolukko
ja ainakin linja-autoissa pakollinen
ja koulutakseissa kai myös

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mithenhän sitten kävisi lasinpesunestettä ruiskautettaessa tai deodoranttien ja hajuvesien kanssa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä kun tekniikka ehtisi kehittyä siihen mennessä. Ainakin itse olen huomannut sellaisen bugin VW: n avustimissa, että auto pyrkii tekemään tarpeettomia jarrutuksia teillä, joilla on kaksi kaistaa suuntaansa. Auto havaitsee viereisellä kaistalla hitaammin liikkuvan auton ja jarruttaa itsekseen. Ei mikään hyvä juttu ruuhkaliikenteen kannalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (51)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

141 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Ehkäpä me jotka maksemme kaiken, veroprosentti yli 40%, ollaan kyllästytty elättämään jos jonkin sortin joutilasta ja vä... Lue lisää...
Kapitalisti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image