Säh­köau­tol­la halki maan

Teekkarien autokerho tempaisee jälleen. Aikoinaan muun muassa japanilaisten autojen maahantuonnin alkamisen aikoihin ennakkoluuloja japanilaisten autojen kestävyydestä romuttaneet teekkarit ovat nyt matkalla maan halki kahdella Think-sähköautolla.

Teekkarien autokerho tempaisee jälleen. Aikoinaan muun muassa japanilaisten autojen maahantuonnin alkamisen aikoihin ennakkoluuloja japanilaisten autojen kestävyydestä romuttaneet teekkarit ovat nyt matkalla maan halki kahdella Think-sähköautolla.

TA-yhtiöiden omistamat autot olivat alunperin esillä Levillä pujottelun maailman cup -avauksessa. Kisojen päättymisen jälkeen autot ovat matkanneet pohjoisesta kohti etelää. Keskiviikkona autot olivat Oulussa ja jatkoivat täältä matkaa kohti Jyväskylää.

Ouluun autot ajaneille Henri Hiedalle ja Marja Komulle on kertynyt jo melkoisesti kokemusta sähköautolla ajosta. Levi-Rovaniemi väli oli ollut ongelmallinen, koska latauspaikkoja oli vaikea löytää.

Välimatkat Rovaniemeltä Kemiin ja Kemistä Ouluun taas onnistuttiin ajamaan yhdellä latauksella, joskin lämmityslaitteen käyttöä joutui säätelemään. Liiallinen lämmitys kun pakkasi kuluttamaan akkukapasiteettia turhan nopeasti.

Henri Hiedan mukaan ilman lämmitystä autolla pystyy ajamaan yhdellä latauksella noin 120 kilometriä, mutta lämmityslaitteen käyttö syö toimintasäteestä noin 20 kilometriä.

Itse ajaminen on mukavaa. Auto kiihtyy hyvin ja akkupaketin sijainnin vuoksi auton painopiste on matalalla, mikä tasapainottaa auton käytöstä.

Matkanopeus on ollut 75-80 km/h. Autolla pystyisi ajamaan 110 km/h nopeutta, mutta sen ylläpito taas söisi akkuja turhan nopeasti.

Marja Komun mukaan auto sopiikin maantieajoa paremmin nimenomaan kaupunkiin, jossa sen toimintasäde riittää hyvin muun muassa kauppa- ja työmatkojen tekemiseen.

Kun auton lataamiseen menee aikaa 7-8 tuntia, on seuraava osuus Oulusta Jyväskylään haasteellinen. Aikataulun mukaan autojen pitäisi olla Jyväskylässä perjantaina, mutta matkaa Oulusta on sen verran, että autoja pitäisi ladata niin usein, että vuorokausi matka-aikaa ei riitä. Hieta arvelikin, että autot joutuvat tästä syystä kulkemaan osan matkasta kuorma-auton lavalla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä