BirdLife Suomi on huolissaan Suomen linnuston tilasta. Suomessa on 87 uhanalaista lintulajia, mikä on noin 35 prosenttia Suomen pesimälinnuista.
Yhdistyksen mukaan linnuilla menee Suomessa selvästi huonommin kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa. Ruotsissa uhanalaisia lajeja on 54 (21 prosenttia lajistosta) ja Norjassa 46 (20 prosenttia lajistosta).
Euroopan tasolla uhanalaisia lintulajeja arvioitiin viime vuonna olevan 13 prosenttia.
BirdLifen mukaan Suomen uhanalaisten lintulajien lisääntyminen on seurausta siitä, että luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on unohdettu poliittisessa päätöksenteossa.
Yhdistyksen mukaan esimerkiksi METSO-ohjelman metsiensuojelurahoja on leikattu ja metsien talouskäyttöä ollaan tehostamassa, soidensuojeluohjelma jää pääosin toteuttamatta, eikä pitkään peräänkuulutettua rahoitusta lintuvesien hoitoon ole tullut.
– Päättäjien on aika herätä ymmärtämään luonnon köyhtyminen ja Suomen velvoitteet monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Vertailu Eurooppaan ja muihin Pohjoismaihin osoittaa, että Suomi on huolehtinut linnustostaan häpeällisen huonosti, sanoo BirdLife Suomen edustajiston puheenjohtaja Petri Seppälä tiedotteessa.