”Punkit ovat liikkeellä”, toteaa infektiolääkäri Heikki Kauma Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Hän sai tiistaina ensimmäisen puhelun asiakkaalta, joka oli löytänyt punkin lapsestaan.
Myös Oulun yliopiston intendentti Marko Mutanen vahvistaa, että punkkiaika on jo meneillään.
”Puutiaiset ovat jo 5–10 asteen lämpötiloissa aktiivisia. Niitä esiintyy lähinnä rannikkoalueilla ja Etelä-Suomessa myös sisämaassa, mutta ihmiset ja ennen kaikkea kotieläimet kuljettelevat punkkeja ympäri Suomen.”
Kauman mielestä syytä paniikkiin ei silti ole, eikä kaikkien ole tarkoituksenmukaista ottaa punkkirokotetta.
”Rokotuksen ottamisessa kannattaa noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksia. Ne voivat ottaa rokotteen, jotka viettävät kesiään alueilla, joissa punkkiaivokuumetta on todettu.”