Noidanlukot hyötyivät suuresti aikaisemmin vallinneesta tavasta laiduntaa karjaa rannoilla, metsäniityillä ja hakamailla. Niittylaidunnuksen loputtua, noidanlukot joutuivat vaikeuksiin.
Laidunten kasvillisuuden päästessä taas kasvamaan vapaasti, pienikasvuiset noidanlukot eivät pystyneet kilpailemaan valosta korkeampien kasvien kanssa ja alkoivat taantua nopeasti. Nyt viisi maamme seitsemästä noidanlukkolajista kuuluu uhanalaisten kasvien listalle ja loput kaksi ovat silmälläpidettäviä.
Noidanlukkojen esiintymisen nykytila tunnetaan tarkasti vain osassa maatamme. Sen vuoksi noidanlukot on valittu alkavan kesän valtakunnalliseksi tutkimuskohteeksi. Tutkimuksella pyritään kartoittamaan noidanlukkolajien sekä niille soveliaiden kasvupaikkojen esiintyminen koko maassa. Työssä ovat mukana yliopistot, ympäristökeskukset ja kasviharrastajat.
Tutkimukseen toivotaan saatavan mukaan myös maanomistajat ja luonnossa liikkuvat, jolloin havaintoja saadaan alueilta, joille tutkimus ei muuten yltäisi.
Satoja yksilöitä neliöllä
Yleisin lajimme on ketonoidanlukko. Aiemmin sitä oli suuria määriä hiekkapohjaisilla laidunniityillä, parhaimmillaan jopa satoja yksilöitä neliömetrillä. Nykyisin määrät ovat huomattavasti pienempiä, ja laji luokitellaan silmälläpidettäväksi. Vieläkin voi silti parhailta hiekkakedoilta löytää laikkuja, joilla ketonoidanlukkoja on kymmeniä suppealla alueella. Lajin kasvukausi alkaa jo toukokuussa ja jatkuu heinäkuulle.
Useimmat nykyiset kasvupaikat ovat kedottuneita entisiä hiekkamaan peltoja, autiotalojen pihakenttiä, kyläketoja tai harvoin käytettyjä urheilukenttiä. Yhteistä kaikille niille on hiekkapohja ja matala, harva kasvillisuus.
Samoilla paikoilla kasvaa myös silmälläpidettävä ahonoidanlukko, jolla on maanpinnan myötäiset, liuskoittuneet ja nahkamaiset lehdet. Laji on selvästi vähälukuisempi kuin ketonoidanlukko. Ahonoidanlukko kasvattaa itiölehtensä vasta heinäkuun lopulla tai elokuussa. Toinen kahdesta lehdestä talvehtii ja on tarkan havainnoitsijan löydettävissä keväästä lähtien.
Pohjannoidanlukko on nimensä mukaisesti pohjoinen laji, jota on Etelä-Suomessa hyvin harvinaisena vain rannikoilla ja saaristossa. Oulun läänissä lajia on sisämaassakin. Lapissa se voi jokivarsien hiekkakedoilla olla paikoin melko runsas. Kasvuaikaa ovat kesä- ja heinäkuu.
Suikeanoidanlukko on ihan oikea harvinaisuus. Kasvupaikkoja on vähän ja niilläkin kasvia on yleensä vain muutamia yksilöitä. Vielä harvemmassa ovat saunionoidanlukon tunnetut kasvupaikat. Niitä tunnetaan viime vuosikymmeniltä koko maasta vain muutamia kymmeniä. Lajin lehtien kehittyminen on hyvin oikukasta, ja kasvi voi olla näkymättömissä vuosia - jos kasvupaikka säilyy ja mahdollistaa hengissä pysymisen!
Saunio- ja suikeanoidanlukko ovat alkukesän kasveja, joiden maanpäälliset itiölehdet kuihtuvat usein jo juhannuksen aikoihin.
Noidanlukoistamme pienin on yleensä vain tulitikun mittainen, erittäin uhanalainen pikkunoidanlukko. Se kasvoi erityisesti hiekkapohjaisilla, kalkkivaikutteisilla rantaniityillä, joiden kasvillisuuden laiduntava karja piti matalana. Nykyisin tiedossa olevat, yhden käden sormilla laskettavat kasvupaikat ovat lähinnä ohutmultaisia kallioketoja, joita valumavedet pitävät kosteina. Pikkunoidanlukko on varhainen laji, jonka voi löytää touko-kesäkuussa.
Seitsemäs noidanlukkolajimme, erittäin uhanalainen lehtonoidanlukko poikkeaa kasvupaikkansa puolesta muista noidanlukoista. Se on voimakkaasti kalkkivaikutteisten, kosteiden lehtojen tai kuivahkojen lettojen laji, joka tulee toimeen korkeankin kasvillisuuden muodostamassa varjossa.
Lajia on löydetty Ahvenanmaalta, josta se on jo hävinnyt, muutamista paikoista etelärannikoltamme, Oulun seudulta ja Lounais-Lapin kalkkialueilta. Laji on noidanlukoistamme suurin ja voi joskus saavuttaa lähes puolen metrin korkeuden. Kasvuaikaa on heinä-elokuu.
