Luonto

Mainos

Merikotka palasi sadan vuoden jälkeen pesimään Oulujärvelle, tämän kesän poikaset rengastettiin

Merikotkan poikaset rengastettiin Oulujärven maisemissa torstaina. KUVA: Vesa Hyyryläinen
Luonto 17.6.2016 11:02
Anna Leinonen

Tutkija ja sääksisäätiön varapuheenjohtaja Vesa Hyyryläisellä oli historiallinen työkeikka torstaina, kun hän kävi rengastamassa kaksi merikotkan poikasta Oulujärven maisemissa.

– Nämä ovat ensimmäiset Oulujärvellä syntyneet poikaset, jotka on rengastettu, Hyyryläinen kertoo.

Pesällä oli vastassa kaksi terhakkaa poikasta, koiras ja naaras. Kaksikolla on tällä hetkellä ikää noin 1,5 kuukautta. Merikotkan poikasten pesäkausi on pitkä, sillä ne viettävät pesässä useita kuukausia.

Hyyryläinen kertoo, että merikotkapari ilmestyi Oulujärvelle viime kesänä. Myös silloin pesintä onnistui, ja pesällä varttui kaksi poikasta.

– Pesä löytyi niin myöhään, ettei poikasia voinut enää rengastaa. Merikotka on palannut Oulujärvelle pesimään ehkä sadan vuoden tauon jälkeen, Hyyryläinen kertoo.

Tänä kesänä pari pesii samassa pesässä.

Merikotka on Suomen suurin petolintu, ja kanta oli vaarassa hävitä Suomesta 1970-luvulla. Kannan vahvistuminen on ollut vuosikymmenten vahvan suojelutyön tulos. Pikkuhiljaa laji on levinnyt myös sisämaan suurille järville.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Komiaa oli katsottavaa kun Alassalmen lossia kohti ajaessa ilmestyi kotka. Lenteli siinä automme edessä aikansa puiden latvojen korkeudella, kunnes kaikkosi rantoja kohti. Siipienväli varmaankin reilut 2 metriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olikosse kaijjonharjussa ku silkkiuikun pesimisestä haluttiin "suojelua?" No pitäskö nyt "suojella" varalta tää oulujärvi 😀

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno homma. Olen pari merikotkaa tänä keväänä Oulujärvellä nähnytkin. Upeita ja komeita lintuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ne on visiteeranneet siellä aikaisemminkin ja etsiskelleet sopivaa kotipesäpuuta. Oulujärven lähimaastoon Vaalan kunnanvaltuuston hyväksymät tuulimyllyt ovat todellinen uhka merikotkan elinmahdollisuuksille järvialueella. Nyt jo hyväksytyt 27 kpl Metsälamminkankaalle ovat saaneet jo seurakseen lisää myllysuunnitelmia. Kunnan päätökset ovat ainoastaan maataloussektorilla toimivien henkilöiden tekemiä. Energiapolitiikka kuuluu ehdottomasti olla valtakunnan tason päättäjille kuuluvaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan mahtavaa😊. Merikotka on kotkien kuningas. Tämä tuo toivoa muidenkin lajien selviämisestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti kukaan toope ei tuhoa pesää. Raahessa Merikotka on nykyään yleinen näky, ympäristö myrkyt ei enään ilmeisesti tuhoa munia. Mutta kyllä ihmetyttää ja huolestuttaa tämä tuulimylly vouhotus. Jokapaikka pystytään pyntätään näitä silippureita täyteen. Viimeiset syrjäisemmät metätkin tuhotaan myllyillä. Missä meidän mettät, erämaat luonnon otuksille tärkeät paikat nyt on kun kaikki tuhotaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mukava on katsella uljaan linnun liitelyä Suomen suvessa niityllä makoillen ja ajatuksiaan selaillen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei sateisesta Lapista,
olen jo viikkotolkulla katsonut merikotkan poikasten touhuja. Poikasia on kolme, isoja jo ja rengastettu. Emo ja isä ovat tuoneet pesään kalaa, jota poikaset opettelevat itse syömään. Siipiäkin levitellään.
Pesä on jossakin Virossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa pesäkameran kuvaa oon minäki katellu monet kerrat, viimeksi eilen. On tosi hyvä kuvanlaatu. Oli vain vähän surkeannäköistä, kun kotkaperheen pesä oli osittain romahtanut alas. Kaikki kolme poikasta näyttivät olevan kuitenkin vielä pesässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Avoin kirje sotepäättäjille

141 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Avoin kirje sotepäättäjille

Ei näytä ottavan tämä palveluseteli malli tuulta alleen. Olisiko tässä ideaa? Niitä pitäisi jonottaa ja 1000 ensimmäistä... Lue lisää...
Besserwisserpete

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image