Siirtolohkareet ovat pudonneet sijoilleen kahdella tavalla. Osa on kulkeutunut paikalle vähitellen sulaneen mannerjään kuljettamana ja osa jäälauttojen matkassa.

Siirtolohkareiden jännittävään maailmaan perehtynyt geologi Aimo Kejonen Geologian tutkimuslaitokselta tuntee suurimman osan Suomen merkittävimmistä siirtolohkareista.
Hänen mukaansa suurimmat näkyvät lohkareet ovat jo kartoilla, mutta uusia voi vielä löytyä maanalaisista kerroksista maansiirtotöiden yhteydessä.

Siirtolohkareet erottuvat usein ympäristöstään paitsi kokonsa ja muotonsa myös alueelle vieraan kivilajin vuoksi.
”Esimerkiksi Salpausselän eteläpuolella tavataan lohkareita, jotka ovat kulkeutuneet sinne jäävuorten mukana Viipurista asti”, Kejonen sanoo.

Tutkijaa viehättävät siirtolohkareisiin liittyvät tarinat. Varsinkin rajakivillä on aina ollut voimakas haltija, jota tietäjät ja talonväetkin ovat käyneet lepyttelemässä. Haltijalta on myös pyydetty apua pulmiin.

Hämeessä tavattavat useat Vahakivet ovat hiiden heittämiä. Hiisi ei sietänyt melua eikä poikkeavia ääniä ja pyrki vaientamaan ne hutiloivilla heitoillaan. Vaan kerran hän osui kellokaulaiseen lehmään ja markkinamieheen, jonka hevosen aisassa soi kulkunen.

Nokian Sarkolassa asui heikko piru. Pirunpesäkiveen rapautuneessa luolassa on monta pientä aukkoa, jotta piru pääsi vaaran tullen pakoon eri suuntiin.

Siirtokivimaailmassa on erikoisuuksia. Keiruun Ampialassa oleva Jylkynkivi keinuu ja siitä lähtee kilometrin päähän kantautuva jylinä. Tarinan mukaan sissit käyttivät kiveä hälytysvälineenä venäläisten varalta.

Jylkynkiviä on muuallakin.Heinävedellä kiveä on käytetty ketunmetsästyksessä, koska äänen avulla on saatu kettuja esille luolistaan.
Ahvenanmaan saaristosta on löytynyt kivipöytä, jonka pinnalla on useita kuppimaisia kuoppia. Kuopissa olevia kiviä koputtamalla kivellä voi soittaa vaikka ukkonooaa.

Toisen kivipöydän päällä on yksi iso kivi. Sitä on käytetty äänimajakkana, koska vieritettävän kiven kumu kantautuu parin kilometrin päähän.
Savonrannalla on puolestaan saaressa kaksi Pakolaiskiveä. Pohjoismyrskyssä ne ulvovat kuin pulloon puhaltaisi tuulen osuessa lohkareiden onkaloihin.

Inarin rannalla sijaitseva Nitsijärven Seitakivi on Kejosen suosikki. Siltä voi pyytää kaikkea hyvää. Geologi toivoi lottovoittoa.
”Ja sehän antoi, sain 790 euroa seuraavalla viikolla. Mutta lupaus pitää pitää. Jos et pidä, olet kusessa.”

Kejonen lupasi kivelle voita ja rommia, mitkä kivi tulee saamaan. Sitä mies jäi pähkäilemään, ettei toivonut päävoittoa.

Maamme eteläisin seitakivi, Lapinkivi, on Pohjois-Karjalassa Nurmeksessa. Karhunpään muotoisen kiven viereen ammuttiin seudun viimeinen shamaani neljäsataa vuotta sitten.

Isostakyröstä Kejonen tuntee Variskiven ja Harakkakiven. Pojat ovat saaneet käydä kuuntelemassa enteitä Variskivellä ja tytöt Harakkakivellä.
Kukkokiviä tutkija tietää olevan kymmenin. Tulipaloista pelastuneet kukot ovat kiekuneet niiden päällä.