Luonto

Mainos

Ahnas kurre ahmi itsensä kiipeliin – lukija nappasi kuvan ruokinta-automaattiin jumittuneesta oravasta

Lintujen ruokinta-automaattiin sulloutunut orava ei olisi päässyt enää omin voimin pois tukalasta tilanteesta. KUVA: Kai Väisänen / Lukijan kuva
Luonto 18.6.2017 18:47
Taneli Kärki

Auringonkukansiemenille person oravan ruokailuhetki kärjistyi kiperään tilanteeseen lauantaina Martinniemessä. Häyrysenniemellä asuva Kai Väisänen nappasi kuvan keittiönsä ikkunan alla tapahtuneesta episodista.

– Orava söi siinä ja meni samalla syvemmälle lintujen ruoka-automaattiin. Ei se kerennyt kauaa olla kun huomattiin, että eihän siitä näy enää kuin heiluva häntä.

Kokonaan muovisen syöttöastian sisään sulloutunut orava oli niin tiukassa, ettei päässyt enää omin avuin ulos. Väisänen päätti auttaa ruokahalunsa pettämää luontokappaletta.

– Se piti vetää hännästä pois. Eihän se muuten olisi lähtenyt.

Tuuheahäntäinen jyrsijä häipyi vapauduttuaan salamana paikalta. Talonväki on seurannut tupsukorvan toimia jo jonkin aikaa.

– Se on jo useamman päivän hyvin kekseliäästi siinä rimpuillut ja kahdella jalalla roikkunut, mutta nyt sillä luiskahti, Väisänen toteaa.

Kekseliään ruokailijan tulee jatkossa etsiä ateriansa muualta.

– Tällaista ei ole sattunut ennen. Teippasimme automaatin nyt sillä tavalla, että se ei saa kantta enää nostettua pois, Väisänen nauraa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

Orava on kuin rotta. Ei mitään söpöä. Meillä repi välikaton eristeitä. Tosi hankala päästä eroon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei orava ole rotta, ilman aikuista horinaa väitttää oravaa rotaksi. Orava on leikkisä luonne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei siinä teippi auta, aukasee sen hampailla. Rakenna lintulauta oravalle, johon kissa ei pääse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teippaus oli oikea toimenpide. Itse olen kehittänyt lintujen ruokinnan protoyypin, johon ei yllä jyrsijät, eikä pääse oravat. Jokainen hyvinvoiva (-syövä) orava tarkoittaa linnunmunia ja poikasia syövää oravaa. Orava on p e t o.

Oma lintulauta on paksun muoviputken (yli metrin korkea) päässä, puista tarpeeksi kaukana. Verkko yllä ja alla harakoita ja närhiä estämässä. Verro on sillälailla, että linnut lentää sen silmistä syömään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orava ei juuri sen takia syö linnunmunia, eikä poikasia kun se saa helposti ruokaa ruokkimalla niitä.
Kun lopetat ruokkimisen, niin silloin syö munat ja linnunpoikaset.
Orava ei ole sen enempää peto, kuin esim. Tikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi syöttää kesällä? Lopetan syöttämisen lumien sulettua, niin katoaa oravat metsään, niin saa linnut pesiä pihassa pöntöissä rauhassa.
Kesällä on metsät täynnä ruokaa, niin ei ole tarvetta ruokkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse kaivoin räystäskourusta alas johtavasta syöksytorvesta yhden oravan raadon ja linnun raadon. Mikähän niitä oli houkutellut siihen torveen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orava on samanlainen tuhoeläin kuin rotta.Sillä on vaan söpön maine ja kiva ulkonäkö.Orava= tuuheahäntäinen rotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihminen on tuhoeläin joka tunkeutuu muiden asuinalueelle. Sillä on vain älykkään maine, mutta jälki on karseaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just joo, kyllä ihminen juuri tuhoaa linnunpesiä ja kukas ne vesivahingot saa aikaan talon rakenteisiin, jollei ihminen.
Kyllä olet pahasti hukassa nyt kommenttisi kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan se ihminenkin peto ja toisilla on söpömpi maine kuin toisilla ja silti kaikkia pitäisi suvaita.
Orava kun ei ole rotta vaikka kuuluukin jyrsijöihin, enemmän ihminen tuhoaa kaikkea, kun mitä orava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki eläimet ovat tuhoeläimiä ja kaikki kasvit rikkakasveja, jos tilannetta tarkastelee sopivasta näkökulmasta. Luonto ei ole asia, josta kenenkään pitäisi mielensä pahoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hah ja taas orava hysteerikkoja liikkeellä.
Miten joku voi pelätä oravaa?
Ja se orava kun ei jyrsi mitään taloja, olette te hauskoja pelkoinenne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ossin tarina

127 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Oulun autio keskusta

On järkyttävää, kuinka joku ARINA on saanut päättää koko Oulun kaupungin keskustan ilmeestä ja samalla kaupungin kauppa... Lue lisää...
Euroopan matkaaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

14.10.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image