Kei­no­emo antaa eväät elämään

”Pennut olivat noin viikon vanhoja, kun kävi selväksi, että oman emon kanssa ei enää pärjätä. Narttu oli hermostunut, kipeäkin, ja olisi vaatinut jatkuvaa ihmisen läsnäoloa jaksaakseen pentuja. Maidontuotanto hiipui ja loppui pikkuhiljaa kokonaan”, kertoo malinois-kasvattaja Miia Tuohimaa Kutinan kennelistä.

”Pennut olivat noin viikon vanhoja, kun kävi selväksi, että oman emon kanssa ei enää pärjätä. Narttu oli hermostunut, kipeäkin, ja olisi vaatinut jatkuvaa ihmisen läsnäoloa jaksaakseen pentuja. Maidontuotanto hiipui ja loppui pikkuhiljaa kokonaan”, kertoo malinois-kasvattaja Miia Tuohimaa Kutinan kennelistä.

Kun kävi selväksi, että narttu ei pysty pentuja hoitamaan, alkoi pikainen puhelinsoittokierros. Tutut ja tuttavantutut saivat viestiä ympäri Suomen: viiden pennun pentue etsii kiireesti keinoemoa.

”Meillä kävi uskomattoman hyvä tuuri, kun löytyi juuri vain yhden pennun synnyttänyt landseer-narttu. Vielä onnellisempi tilanne oli, kun emä hyväksyi vieraat pennut saman tien”, Tuohimaa kiittelee.

Kutinan pentueen tarina sai mutkikkaasta alustaan huolimatta onnellisen lopun, ja tällä hetkellä reippaat noin kolmikuiset ovat jo aloittelemassa harraste- ja työkoiran uriaan uusissa perheissä. Aina ei kuitenkaan mene niin kuin suunnitellaan.

”Jokainen kasvattaja tietää, että varaemon kanssa ei aina onnistu. Täytyy todella tuntea oma narttunsa ja siihen täytyy olla täysi luottamus ennen kuin vieraita pentuja voi edes kuvitella tarjoavansa hoidettavaksi”, kertoo hovawart-kasvattaja Johanna Sarkkinen kennel Hofmacherista.

Myös Hofmacherin kennelistä ojennettiin auttavaa kättä viime syksynä, kun afgaanipentue tarvitsi apua.

”Oma narttuni on tuollainen oikein superäiti, jolla oli yhdelle omalle pennulleen maitoa aivan yllin kyllin. Koska narttuun oli täysi luotto, oli järkevää tarjota sille viittä vierasta pentua hoidettavaksi. Hieman toki taktikoitiin, eli hain pennut omalla kuljetuskopalla ja pyrin saamaan niihin ’omia hajuja’ ennen uudelle emolle esittelyä”, Sarkkinen kertoo.

Vieraiden pentujen tulo ei ole mikään läpihuutojuttu. On koiria, jotka eivät koskaan hyväksy vieraita pentuja – ja valitettavasti koiramaailmassa meno on silloin aika karua. Narttu surmaa sumeilematta uudet tulokkaat, jos ihminen ei asiaan puutu.

”Nykyään onneksi koiraemojen menehtyminen synnytykseen tai synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin on todella harvinaista. Hyvä hoito ja ruokinta sekä seuranta kantoaikana ovat vähentäneet ikäviä yllätyksiä. Pikemminkin käy niin, että sinällään terve narttu ei syystä tai toisesta pysty huolehtimaan pennuista, ja silloin tarvitaan keinoemoa”, kertoo eläinlääkäri Tiina Tiihonen Eläinlääkäriasema Otuksesta.

Ilman emon hoivaa jääneiden pentujen ensisijainen ja monessa tapauksessa ainoa keinoemo on ihminen. Ennen kuin pennut noin kolmiviikkoisina alkavat syödä kiinteää ruokaa, pentueen hoito on ympärivuorokautista. Pennut tarvitsevat tiheää ja säännöllistä pulloruokintaa sekä apua virtsaamisessa ja ulostamisessa.

”Nykyään on saatavilla emonmaidon vastiketta, joten täysin vaille emon maitoa jääneidenkin pentujen oikeanlaisesta ravitsemuksesta pystytään huolehtimaan. Oikeaa koiraemoa ihminen ei kuitenkaan koskaan voi korvata”, Tiihonen painottaa.

Myös varaemo tarvitsee uudessa tilanteessa erityistä huolenpitoa. Pentueen äkillinen kasvaminen on nartulle aikamoinen rasite, ja tehostetusta ruokinnasta huolimatta ottaa oman aikansa, että maidontuotanto nousee koko pentueen tarvitsemalle tasolle.

”Yleensä jo nartun hoiviin pääsy tekee emottomille pennuille hyvää. Paitsi että paino lähtee melkein oitis nousemaan, emo ja pentuesisarukset antavat pennuille niin paljon sellaista, mitä ihminen ei voi koskaan tarjota, kuten oikeanlaiset käyttäytymismallit, seuraa ja turvaa”, Tiihonen muistuttaa.

”Herkän leimautumisikänsä yksin tai pelkästään ihmisen hoivissa kasvaneilta pennuilta jää usein kokonaan oppimatta, mitä koirana oleminen on, ja tämä saattaa aiheuttaa ongelmia koko myöhemmän eliniän.”

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä