Kevään ylioppilaskirjoituksissa oli maanantaina vuorossa äidinkielen esseekoe. Kokelaat saivat valita oman aiheensa 14 kirjoitustehtävän joukosta.
Kirjoittajien piti pohtia muun muassa, miten digitaaliset lukulaitteet ja e-kirjat vaikuttavat lukemisen tapoihin.
Aiheina olivat myös nykyajan sankaruus sekä se, miten terrorismin uhka vaikuttaa elämäämme.
Esseekokeeseen osallistuneiden Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion abien mielestä koe oli kaikkiaan hyvin onnistunut.
”Pohjatekstit olivat melko lyhyitä, joten aikaa niiden lukemiseen ei tuhlaantunut liikaa. Myös aiheet olivat hyvin erilaisia ja monestakin niistä olisi ollut mielenkiintoista kirjoittaa”, listaavat Marja Kivilahti, Noora Kinnunen ja Oona Häikiö kokeen hyviä puolia.
Tänä keväänä äidinkielen kokeeseen on ilmoittautunut kaikkiaan 28 300 kokelasta. Kokelaita, jotka voivat saada tutkintonsa valmiiksi tänä keväänä on 30 500.