Mainos

Ylioppilaskunnan muutto Linnanmaalle ratkeaa torstaina

Oulun yliopiston ylioppilaskunta päättää torstaina siitä, toteutuuko ylioppilaskunnan muutto Mannenkadulta Linnanmaalle tämän vuoden aikana vai ei. Päätös on historiallinen siksi, että aihe on ollut esillä Oulun ylioppilaskunnassa jo vuosikymmenien ajan.

Ylioppilaskunta haluaisi tilat Linnanmaalta, jossa suurin osa Oulun yliopiston opiskelijoistakin on. Ylioppilaskunta haluaisi tilat Linnanmaalta, jossa suurin osa Oulun yliopiston opiskelijoistakin on.
Timo Jaakonaho / Lehtikuva
Ylioppilaskunta haluaisi tilat Linnanmaalta, jossa suurin osa Oulun yliopiston opiskelijoistakin on. Ylioppilaskunta haluaisi tilat Linnanmaalta, jossa suurin osa Oulun yliopiston opiskelijoistakin on.
FirstName LastName / FromWhere
Opiskelu  24.1. | Päivitetty 26.1. KalevaMuuta tekstin kokoa-+ C15 lukijakommentti(a) V 13
Oulun yliopiston ylioppilaskunta päättää torstaina siitä, muuttaako ylioppilaskunnan tilat Mannenkadulta Linnanmaalle. Päätös on historiallinen siksi, että aihe on ollut esillä Oulun ylioppilaskunnassa vuosikymmeniä eli yhtä kauan, kun yliopisto on Linnanmaalla toiminut.

Ylioppilaskunnan pääsihteeri Ilari Nisula arvioi, että muutto Linnanmaalle on nyt lähempänä kuin koskaan aikaisemmin.

Ylioppilaskunnalle on esitetty kaksi tarjousta Linnanmaalla sijaitsevista tiloista. Torstain kokouksessa päätetään, kumman tahon kanssa yhteistyötä jatketaan. Nisulan mukaan periaatteessa on vielä mahdollista, että kumpaakaan tarjousta ei hyväksytä.

Toinen tarjolla olevista tiloista löytyy Linnanmaan yläväylän varrelta, entisen kielikeskuksen tiloista. Toinen vaihtoehto on Psoasin vuokraama tila yliopiston uudesta laajennusosasta Rakentajantien päädystä. Kummassakin tapauksessa muutto ajoittuisi ensi syksyn.

Puistomannen tiloja ei myydä

Ylioppilaskunnan kymmenen työntekijää ja kahdeksanhenkinen hallitus toimivat tällä hetkellä Puistomannen tiloissa Ainolan puiston kyljessä.

Nisulan pitää epätodennäköisenä, että ylioppilaskunnan omistamat tilat myytäisiin. Todennäköisesti niihin etsittäisiin vuokralaiset.

Muutto Linnanmaalle nykyistä isompiin tiloihin tarkoittaisi myös ylioppilaskunnan jäsenmaksun nousua. Tällä hetkellä jäsenmaksun nousuksi on arvioitu kahdeksan euroa. Siinä ei ole kuitenkaan vielä huomioitu Puistomannen vuokraamisesta saatujen tulojen vaikutusta, joten summa saattaa pienentyä.

Uusiin tiloihin on suunniteltu myös opiskelijan olohuoneeksi kutsuttua avointa tilaa. Nykyisten ylioppilaskunnantilojen on moitittu jäävät opiskelijoille etäiseksi paikaksi.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

15/15 kommenttia

Ossi Kemppainen
25.1.2012 16:26

Alas pakkojäsenyys ja pikkupoliitikkosyöttöporsaiden hyysäys.


Jätän pari tuoppia juomatta, sillä katan jäsenmaks
25.1.2012 12:44

Tärkeintä toimiston muutossa Linnanmaalle on se, että OYY ja yliopiston päättäjät olisivat silloin saman katon alla. Nyt työntekijät ja luottamushenkilöt käyttävät ison osan työpäivästään suhaamalla onnikalla keskustan ja Linnanmaan väliä. Edunvalvonta tehostuu muuton myötä. Jäsenmaksuista keskusteltiin jo silloin, kun edustajistovaaleja käytiin. Toivottavasti käytitte ääntänne. Toimistotilojen sijaitseminen keskustassa tuskin vaikuttaa opiskelijoiden siellä näkymiseen yhtään mitenkään. Suurin osa opiskelijoista on käynyt Mannen toimistossa enintään kerran vuodessa, jotkut vain kerran opiskeluaikanaan, mutta muu asiointi on vielä tehtävä keskustan liikkeissä. Eivät opiskelijat katukuvasta häviä, kun eivät he siellä nytkään juuri näy.


Opiskelija
25.1.2012 00:14

Ruoan hinta tippui 7 senttiä vuoden vaihteessa. Iso muutos aiemmista vuosista kun se normaalisti on noussut 10-15 senttiä. Vielä kun kahvikupin hintakin olisi kohtuullinen. Hyvää työtä ovat opiskelijoiden eteen tehneet ja on hienoa että pääsevät lähemmäksi opiskelijan arkea.


kateellisten panettelua?
24.1.2012 20:51

"Opiskelijoitahan näkyy keskustan kapakoissa kuluttamassa rahojansa. Kyllä tuota iloliemen kurkkkuun kaatamista voi sanoa palvelujen kuluttamiseksi." Ihmeen negatiivisia kommentteja opiskelijoista täällä! Luuletteko, että kaikki opiskelijat on juoppoja? Mitä tämä kaupunki olisi ilman yliopistoa - ei yhtään mitään!


Nimimerkki
24.1.2012 20:36

Käytätkö nimim. "kolmas vuosi yliopistolla" hyväksesi opiskelijakortin tuomia etuja, mm. opiskelijaruokailu, vr:n opiskelijalippu tai oletko käynyt flunssan yllättäessä yths:llä..?? Ylioppilaskunta harvemmin järjestää bileitä, mut pitää kyllä huolen opiskelijan hyvinvoinnista ja eduista.. Kyse on edunvalvonnasta! Kannattaa varmaan tutustua toimintaan vähän tarkemmin tai kysästä vaik ihan OYY:n toimijoilta, "pikkupoliitikoilta" itseltään mitä siellä "leikitään", jos ei tiedä mistä puhuu =)


kolmas vuosi yliopistolla
24.1.2012 19:27

OYY on kuin YLE-vero. Tuotakin jäsenmaksua on pakko maksaa vaikken käy OYY:n bileissä enkä heidän olohuoneissaan istuskelemassa. Tyhjänpäiväinen laitos pikkupoliitikkoja leikkiville ihmisille, joka on etääntynyt tavallisesta opiskelijasta muutenkin kuin fyysisen välimatkan kautta. Miksi OYY ottaa aina kantaa millon homojen oikeuksiin ja milloin borneolaisten hyppyapinoiden surkeisiin olosuhteisiin, harvemmin saa kuulla asioista jotka koskettaisivat oikeasti opiskelijoita. Ilmeisesti nykyään on opiskelijoilla asiat niin hyvin että pitää keksiä tuota pätemistä ja huolestumista sitten jostain kauempaa.


Nimimerkki
24.1.2012 18:53

Ensimmäistä kertaa vasta kuulen tuosta ylioppilaskunnan jäsenmaksun noususta! Luulisi ylioppilaskunnan sähköpostitiedotuksen kantavan Linnanmaallekin, vaikka päämajansa onkin keskustassa.


Lukija
24.1.2012 17:08

Muumio kertoo: "Eipä näy opiskelijoita katukuvassa tai käyttämässä keskustan palveluita, kun kaikki on ghettoutettu Linnanmaan räikeänväriseen teollisuuslaitokseen." Opiskelijoitahan näkyy keskustan kapakoissa kuluttamassa rahojansa. Kyllä tuota iloliemen kurkkkuun kaatamista voi sanoa palvelujen kuluttamiseksi. On hyvä, että opinahjo sijaitsee keskustasta kaukana, kaukana pohojoosessa Linnanmaalla, jotta opiskelijan pää ehtii selvitä kun sinne luennoille neliveto päällä konttaa.


Pohdiskelen vain...
24.1.2012 16:12

Ennen oli opiskelijat tosiaan sikin sokin siroteltu ympäri kaupunkia, ja silti ylioppilaskunta kiinnosti ihmisiä, joten toimiston läheisyys ei varmastikkaan ole ratkaisu siihen, että asiat ei kiinnosta.


jj
24.1.2012 15:35

Hyvä. Vielä sitten sähköaita Linnanmaan ympärille.


Muumiontapainen
24.1.2012 15:34

Olen Muumion kanssa samaa mieltä siitä, että opiskelijat saisivat näkyä keskustan katukuvassa muulloinkin, kuin vappuna. Tämä ylioppilaskunnan siirtyminen yliopistolle ei kylläkään siihen tilanteeseen vaikuta mielestäni mitenkään, sillä ei heidän tämänhetkinen sijaintinsa anna mitään tilaa opiskelijatoiminnalle. Jos toimisto tulisi Linnanmaalle ja "opiskelijoiden olohuone" nykyisiin tiloihin Puistomanneen, olisi tilanne ihan eri! Silloin olisi joku paikka keskustassa, jossa voisi viettää aikaa opiskelijaseurassa, vaikka ei olekaan varaa ostaa kallista kahvia taikka oluttuoppia. Ei ole pienituloisille opiskelijoille tilaa keskustassa.


valveutunut äänestäjä
24.1.2012 15:01

kyllähän OYYn hallituksen vaaleissa sivuttiin tätä jäsenmaksun nousua..


Humanisti
24.1.2012 14:14

Yläväylä olisi upea sijainti! Aivan keskellä yliopistoa! Rakentajantien paikka on syrjässä opiskelijoista vaikka onkin Linnanmaalla.


Nimimerkki
24.1.2012 13:21

Aika outoa, ettei tuosta jäsenmaksun noususta ole opiskelijoille kerrottu ollenkaan. On kyselty vain, pitäisikö ylioppilaskunnan toimitilojen olla Linnanmaalla.


Muumio
24.1.2012 13:10

...ja niin häviää loppukin sivistys keskustasta. Yliopiston sijoittaminen Myllytullin ja Hupisaarten sijaan surkealle suolle keskelle ei-mitään on pahin yhdyskuntarakenteen virhe, mitä Oulussa on koskaan tehty. Eipä näy opiskelijoita katukuvassa tai käyttämässä keskustan palveluita, kun kaikki on ghettoutettu Linnanmaan räikeänväriseen teollisuuslaitokseen. Kaiholla muistelen tupakansavuista vanhaa Snellmaniaa, Rauhalassa pidettyjä iltapäiväluentoja, vanhan yliopiston kirjaston tunnelmaa ja tentin jälkeisiä oluita Haarikassa tai Rattorissa.


Mainos
Mainos
Uusimmat | Opiskelu Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 1 V 3

Mainos
stats-image
Takaisin ylös