Kiinnostus perinteisiin suomalaisiin rakennusmateriaaleihin on taas nousussa. Päre- ja turvekattoja tehdään talkoilla perinnetaloihin ja pihapiireihin.
Nykyaikaisella tekniikalla, tiivissaumakattoperiaatteella toteutettu turvekatto on asiaa harrastavan omistajansa ylpeys, jota tullaan katsomaan matkojenkin takaa.
Turvekatto sopii luonnollisesti erinomaisesti vapaa-ajan asuntoihin ja rakennuksiin, jotka sijaitsevat luonnon helmassa. Se sopii katteeksi myös varsinaiseen hirsitaloon, ainakin kaava-alueen ulkopuolella.
Taitojaan voi kokeilla ensi alkuun vaikka pienen pihavajan tai rantasaunan katon rakentamisessa. Markkinoilla on nykyisin tuotteita, joiden avulla turvekaton voi tehdä kaikille koville ja tasaisille alustoille, saneerattaessa myös entisen bitumikatteen päälle.
Ei tasaista kattoa
Aivan tasainen katto ei kuitenkaan voi olla, kaltevuuden pitää olla vähintään 1:10 ja enintään 1:3. Vanhaa kattoa korjattaessa on varmistuttava, että kattorakenteet kestävät turvekaton lisäpainon, joka on noin 150-250 kiloa neliömetrille.
Pääpiirteissään turvekaton asentaminen sujuu seuraavasti. Ensin asennetaan pääty- ja sivuräystäälle räystäslista sekä otsalaudat. Sitten kiinnitetään vesieristyskerni, läpivientien kohdalla sitä nostetaan ylöspäin turvekerroksen paksuuden verran.
Esimerkkikohteessa työ jatkui patolevyn asentamisella ja suodatinkankaan levittämisellä. Sen päälle pannaan turvetta viidestätoista kahteenkymmeneen senttimetriä paksu kerros.
Turpeen voi ostaa valmiina, mutta jos mökkitontilla on suota, sieltäkin sen voi ottaa. Turve tiivistetään lapiolla ja jyrkemmissä katoissa tuetaan kestopuisten juoksujen avulla
Turpeen sekaan asennetaan salaojaputket johtamaan sadevesi päätyräystäiden yli. Lopuksi asennetaan turvekaton pinta, varsinainen kasvullisuus. Suolta nostetussa turpeessa se onkin valmiina.
Muuten turpeeseen voi kylvää heinää tai niittykukkia tai miksipä ei siirtää sammalta tai jäkälää, jos sitä luvallisesti saatavilla on. Kovin hankalasti hoidettavia kasveja ei tietenkään kannata valita. Kasvualustan paksuus rajoittaa osaltaan kasvien valintaa.
Maanpeitekasvillisuus painetaan lujasti kiinni kattoon ja varsinkin ensimmäisen kasvukauden aikana kattoa pitää tarpeen vaatiessa muistaa kastella.
Tarkkoja asennusohjeita löytyy esimerkiksi internetosoitteesta www.kerabit.com .