Suomalaiset juhlivat kodeissaan turhan harvoin. Sisustustoimittaja Irene Wichmann kirjoitti tästä vastikään osuvasti.
Hän kiinnitti huomiota siihen, että juhlat kasaantuvat kausiluonteisesti: ”Jos jakaisimme marras- ja joulukuun kalenterit täyttävät glögijuhlat myös tammi- ja helmikuulle ja kesä-heinäkuun riennot alkamaan jo keväällä, olisi elämä hauskempaa ja sosiaalisuutemme tasapainoisempaa.” (Glorian koti 4/2013)
Moni kaipaa vaihtelua, mutta tunnistaa juhlaan liittyvän täydellisyyden vaatimuksen. Jos juhla tarkoittaa tuntien siivousta, silitystä ja parhaiden astioiden esille kaivamista, rima nousee liian korkealle.
Toukokuun ensimmäinen on loistava päivä harjoitella matalan kynnyksen juhlaa. Etenkin brunssi syntyy yksinkertaisin valmisteluin.
Ideoimme ratkaisut kuuteen tavallisimpaan juhlan järjestämisen esteeseen. Apuna ideoinnissa oli Pohjois-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Taina Pirkola.
”En jaksa silittää.” Unohda pöytäliinat. Levitä pöydän suojaksi tapettirullan pala, vanha juliste tai kertakäyttöliina. Suojana voi käyttää myös hyllypaperia tai tabletteja. Ulkotiloissa voi pintojen suojana käyttää myös valkoisia jätesäkkejä avattuna, jos ne voi kiinnittää niiteillä pöydän alapintaan. Siisti pöytä voi olla myös ilman liinaa.
”En omista tarjoiluastioita.” Hyödynnä erilaiset tarjottimet, leikkuulaudat tai vaikkapa laudanpätkät. Ne voi tarvittaessa päällystää foliolla tai kakkupaperein.
”Ruokailuvälineitä ja astioita on liian vähän.” Astioiden ei tarvitse olla samaa sarjaa. Jos haluat yhtenäisyyttä, yhdistä väritystä liinoilla tai lautasliinoilla. Lisäksi voi hankkia kertakäyttöisiä astioita. Kirppikseltä saa eurolla pari oikeaa lasia tai lautasta. Astioita voi myös vuokrata.
”Meillä on sekaista ja likaista.” Jos ehdit, imuroi, mutta tuskin kukaan huomaa pölypalloja nurkissa. Tärkeintä on järjestää eteinen siistiin kuntoon, sillä se on käyntikortti kotiisi. Kun naulakosta löytyy tilaa vieraiden päällysvaatteille ja kengille, annat mukavan kuvan kodistasi. Yleisilme siistiytyy, kun keräät vaatteet ja tavarat pois.
Muista myös tarkistaa wc:n siisteys. Yleensä vieraat käyttävät sitä jossain vaiheessa iltaa.
Nosta pöydälle kukkia, yrttiruukku tai kokoa asetelma kynttilöistä. Koristelu tekee pöydästä kutsuvan.
Matalat asetelmat ovat parhaita eivätkä estä katsekontaktia. Myös vuodenajat kannattaa hyödyntää koristelussa ja kerätä kattaukseen elementtejä luonnosta.
”En tiedä mitä tarjota.” Valitse tarjottavat niin, että ne voidaan syödä istualtaan lautaselta tai seisten.
Helposti syötäviä ja kaikille sopivia ruokia ovat erilaiset salaatit, kasvis- ja lihatäytteiset piirakat, wrapit, tortillat, rieskarullat, munakasrullat, tuulihatut ja kylmät jugurttikeitot.
Niissä voi hyödyntää kauppojen pakastealtaiden tarjontaa ja tehdä vaikka täytteet itse.
Tai järjestä juhlat nyyttäriperiaatteella sopien vieraiden kanssa, mitä kukin tuo.
Huomioi laktoositon ja kasvisvaihtoehto.
”Kotimme on liian ahdas.” Tarjoilu on helpointa järjestää noutopöydästä, varsinkin jos vieraita tulee eri aikoina.
Noutopöydän voi laittaa keittiöön, kun raivaa työtason tai ruokapöydän tarjoilupaikaksi. Ruokailla voi olohuoneessa tai muussa tilassa, ja jos ulkona ei sada räntää, vieraat viihtyvät parvekkeella tai pihallakin. Varaa käsille pari vilttiä.