Pihavalojen tärkein tehtävä on luoda turvallisuutta, mutta ne lisäävät myös viihtyisyyttä ja tunnelmaa.
Kun uutta taloa suunnitellaan, ensimmäiseksi mietitään tärkeimpien kulkuväylien, portaiden ja sisäänkäyntien valaistusta sekä pihasuunnitelman istutuksien valaistus.
Kaapelia kannattaa kaivattaa maahan myös tulevia tarpeita varten ja asennuttaa pihalle muutama ylimääräinen sähköpistorasia. Silloin ei tarvitse myöhemmin rikkoa istutusalueiden ja nurmikon pintoja.
Kun pihan puut, pensaat ja perennat ovat kasvaneet koko komeuteensa, mieli tekee poimia parhaita yksityiskohtia esiin.
Kasvillisuuden lisäksi esimerkiksi suihkulähteet, lammikot ja pihan muut kiinnostavat kohteet nousevat esiin valaistuksella.
Terassilla voidaan ruokailla syksyn pimeinä lämpiminä iltoina. Sinne voi tuoda katto- ja seinävalaisimien lisäksi jalkalamppuja. Ulkokäyttöön sopivien jalkalamppujen valikoima led-valoineen alkaa olla aikamoisen laaja, joten jokaiseen makuun löytyy omat suosikit.
Aurinkokennolla toimivat valaisimet eivät ole teholtaan kovinkaan voimakkaita, ja sopivat pienten yksityiskohtien valaisuun sekä antamaan hämyistä lisävaloa.
Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä kylpeviä pensaita tai puita, jotka on valaistu kohdevalaisimilla.
Talvella kodin lämmössä ikkunoista näkyvät voimakastehoisella valoheittimellä valaistut puunrungot näyttävät komeilta.
Energiansäästö- ja purkauslamppujen sijaan ulkokäyttöön valitaan yhä useammin led-valaistus, kertoo Tomi Hutri Hammarin Sähköstä. Vaikka led-lamput ovat hinnaltaan korkeahkoja, niiden sähkönkulutus ja kestoikä tasoittavat eroa muihin vaihtoehtoihin. ”Led-lamppujen etuna on se, vaikka olisi kovakin pakkanen ne valaisevat tasaisesti.”
Pihan värimaailman ratkaisee, valitseeko kylmä- vai lämminsävyistä valoa. Kynttilät ja lyhdyt antavat lämminsävyistä valoa. Jos haluaa pihan ja puutarhan värien näyttävän luonnollisilta, niin paras valinta on kylmäsävyiset päivävalolamput.