Tampereen asuntomessuja ja messualuetta Vuoresta mainostetaan modernina puutarhakaupunkina.
Esikuvana on ollut Englannissa jo 1800-luvun lopussa lanseerattu kaupunki-idea. Kyseisen käsitteen alle teemoittuu monia nykyään pinnalla olevia asioita, kuten eko- ja energiatehokkuus, toimivat joukkoliikenneyhteydet sekä innovatiivinen jätehuolto.
Alateemaksi on valittu keittiöt. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että messujen nettisivuilla on keittiökartta, josta löytyvät tarkat tiedot kaikista messuilla esiteltävistä keittiöistä.
Valkoinen tuntuu olevan valttia yhä edelleen. Tummaa puuta ja ruostumatonta terästäkin löytyy. Kuten messuille kuuluu, keittiöistäkin voi äänestää parasta ja nyt äänestäneiden kesken arvotaan julkimokokki päiväksi omaan kotiin kokkaamaan.
Perinteen uudelleen tulemista edustavat messualueen viljelypalstat. Ryytimaat sijaitsevat aivan alueen kupeessa, lyhyen kävelymatkan etäisyydellä kaikista asunnoista. Todellista lähiruokaa ja tavalla, joka voi olla tärkeässä roolissa yhteisöllisyyttä alueelle rakennettaessa.
Viljelypalstojen keskittäminen tuntuu perustellulta ratkaisulta, vaikka ne sijaitsevatkin aivan omakotitalojen takapihalla. Kotitarveviljelijä pääsee toimeen, vaikka tilaa ei omalla tontilla olekaan tai vaikka viherpeukalo päätyy kerrostaloasukiksi.
Yhteiskäytöillä tiiviille alueelle saadaan sopimaan enemmän. Senkin Vuoreksen messualueen huolella suunnitellut pihat näyttävät, että pienikin piha voi olla toimiva. Se on toki huomattavissa, että tonttien pienuus aiheuttaa myös intimiteettiongelmia.
Messualue on ensimmäisiä uuden Vuoreksen kaupunginosan asuinalueista. Tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä rakentaa yli 13 000 asukkaan pikkukaupunkimainen kokonaisuus, jossa tarjotaan monipuoliset palvelut. Asumisen ohella alueelle tulee tuhansia työpaikkojakin.
Vuores sijaitsee noin seitsemän kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta. Joukkoliikenteeseen tullaan esikuvan hengessä panostamaan. Ensivaiheessa toimitaan linja-autoilla, mutta tulevaisuudessa tavoitteena on katuraitiotien rakentaminen. Arjen pitäisi sujua ilman omaa autoa.
Myös kevyenliikenteen reitteihin on kiinnitetty huomiota sekä laajemmin Vuoreksessa että messualueen sisällä.
Alueen kadut ja puistoväylät valaistaan energiaa säästävällä himmennettävällä led-tekniikalla. Ekologisuutta on ajateltu myös siten, että alueella asuville mahdollistetaan sujuva etätyön tekeminen huippunopealla verkkoyhteydellä. Ehkä etätyön tulevaisuus onkin usein markkinoidun kaukana tekemisen sijasta lähellä.
Uutta ja myös energiaa säästävää tekniikkaa edustaa jätteiden putkikeräysjärjestelmä.
Menetelmä säästää energiaa perinteiseen jäteautoilla tapahtuvaan keräämiseen verrattuna. Lisäksi asuinympäristön turvallisuus, hygieenisyys ja laatu paranevat, eikä aamuyöstä tarvitse herätä peruuttavan jäteauton piippaukseen.
Ekologiset tavoitteet näkyvät myös alueen hulevesijärjestelmissä. Sade- ja valumavedet käsitellään luonnonmukaisesti ja hallitusti. Messutalojen pihoillakin asiaan on paneuduttu erilaisten sadevesikeräimien myötä.
Asuntomessujen aaton kaatosateet osoittivat aivan käytännössä, että aihealue on meillä Suomessakin entistä tärkeämpi ilmaston muuttuessa ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Siksikin se on tärkeä, että rakennetuista alueista tulee nykyään entistä tiiviimpiä ja maapinta-alasta entistä suurempi osa pinnoitetaan.
Asuntomessuilta toivoisi löytävänsä asumisen ja arkkitehtuurin uusia tuulia. Nyt niitä on teknisten innovaatioiden ohella muun muassa asuinkortteleissa, joissa yhdistetään monia asumisen eri muotoja kerrostaloasumisesta pientaloihin.
Mukava lisä on myös erityisasumisen esittely. Messuvieras voi tutustua sijaisperheelle suunniteltuun suuren ja moneen muuntuvaan kerrostaloasuntoon ja kehitysvammaisille suunnattuun ryhmäkotiin.
Vuoreksessa on nähtävissä, ettei energiatehokkuus näyttäydy arkkitehtuurissa kovinkaan selvästi. Aivan perusrakentamiselta näyttävä voi olla hyvinkin energiatehokas. Erilaisten energiamuotojen käytöstä kielivät katoille ja joissakin kohteissa myös seinille sijoitetut aurinkopaneelit ja -keräimet.
Asemakaavallisesti asuinalue on varsin mielenkiintoinen. Moderni puutarhakaupunki näyttäytyy tiiviinä rakenteena, jossa rakennetut alueet ja puistoalueet vuorottelevat. Myös katuverkon kaareutuvuus ja sormina kaaresta ulkonevat asuntokadut viittaavat esikuvan suuntaan.
Alueen arkkitehtonista ilmettä ja etenkin sen yhtenäisyyttä on pyritty rakentamaan rakennusten muodoilla, julkisivumateriaaleilla ja värityksellä.
Myyntiteltoin ja mainosplakaatein messuviritetty alue näyttäytyy aika sekavana. Kaiken krääsän ja keskeneräisyyden alta on aavistettavissa, että varsin mukava ja monipuolinen asuinalue Vuorekseen on syntymässä. Väriäkin alueella on totuttua enemmän.

Kommentit
Pihoja joissa ei voi tehdä mitään. No rikkaat hauaa tuommoisestakin maksaa.