Hylätty ja hoitamaton rakennus ränsistyy nopeasti. Mitä näkyvämmällä paikalla rakennus on, sitä enemmän se ympäristöään rumentaa. Ei siis ole ihme, että Haapavedellä on kyllästytty kaupungin omistuksessa ränsistyvän Härön talon katselemiseen keskustan komeimmalla paikalla.
Mutta onko suojelumerkinnän poistaminen arvokkaalta rakennukselta kuitenkaan ratkaisu kaupunkikuvan kaunistamiseen?
Härön talo eli Kukkula edustaa funktionalistista tyylisuuntaa. Alkuperäinen rakennus on tyylilajia vanhempi, mutta nykyinen ulkoasu on peruja sota-ajan jälkeiseltä laajennustyöltä. Alun perin paikalla on ollut Täpärä-niminen kaksihuoneinen mökki.
Kätilö Liisa Paso muutti paikalle 1910-luvulla ja laajensi rakennusta, hän myös teki länsipäähän toisen kerroksen. Paso vuokrasi talon huoneita, muun muassa nimismiehen konttori toimi talossa.
Talo päätyi säästöpankin haltuun 1930-luvulla, ja Piippolan tuomiokunnan tuomari Hugo Härö osti rakennuksen vuonna 1945. Hän laajensi ja korotti rakennusta niin, että vanha talo jäi uuden rakennuksen sisään. Monet paikkakuntalaiset muistavat, kuinka talon laajennus herätti huomiota aikoinaan: talosta tuli suuri ja nykyaikainen.
Vuonna 2001 Härön talo tuli Haapaveden kaupungin omistukseen. Pian talo otettiin kotiseutumuseon käyttöön. Siellä on järjestetty kesänäyttelyitä ja talossa on myös lämmitetty huone museon huonekaluvarastona. Talon keittiö toimii lähes sellaisenaan 1950-luvun kodinhoitoa esittelevänä interiöörinä.
Museota Härön talo kiinnostaa ensisijassa avarien huonetilojensa ja sijaintinsa takia: kotiseutumuseon ylläpitämä koulumuseo sijaitsee talon vieressä, ja Härön talo tarjoaisi museolle mahdollisuuden siirtää perusnäyttelytoiminnan pois kaupungintalon kellarikerroksesta. Näin Haapavedelle muodostuisi luonteva museokokonaisuus. Talolle on kaavailtu tulevaisuutta myös kylätalona.
Härön talo kaunistuisi verrattain pienellä työllä. Talo tarvitsee uuden katon, ulkovuori kaipaa kipeästi maalausta ja pihapiiri siivousta. Ulkoisesti talon kunnostaminen ei tulisi maksamaan mahdottomia, eikä sisätöillä olisi mitään kiirettä.
Kaupunki on kuitenkin päättänyt olla ottamatta vastaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen myöntämää avustusta talon kattoremonttiin.
Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa poistaa Härön talon suojelumerkinnän uudesta asemakaavasta. Ympäristökeskus on tehnyt päätöksestä valituksen.
Talon kunnostuskustannuksia pelätään, ja tontille halutaan hyödyllisempää käyttöä. On kuitenkin muistettava, että hyvin huonoon kuntoon päässyt koulumuseo remontoitiin nykyiseen käyttöönsä usean vuoden aikana avustusten turvin, varsin pienin kustannuksin. Samoin onnistuisi Härön talon remontointi museon käyttöön: yksi asia kerrallaan, rahatilanteen mukaan joustaen.
Pohjois-Pohjanmaan museon rakennustutkija Juhani Turpeinen on tutustunut Härön talon tilanteeseen. Hän kertoo talon olevan mielenkiintoinen kohde, sillä talolla on voimakas historia ja se on osa tärkeää kokonaisuutta. "Talo sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Haapaveden raitilla, ja on säilynyt sisäpuolelta hyvin alkuperäisessä asussaan", selventää Turpeinen.
Rakennuksen on annettu rappeutua, ulkopinnat hilseilevät ja talo näyttää huonompikuntoiselta kuin mitä onkaan. Peruskunnoltaan talo on kuitenkin hyvä ja erittäin käyttökelpoinen. "Siellä on todella upeaa hirttä sisällä, eikä purkamiselle ole perusteita. Talosta voi saada todella hienon kunnostamalla."
Välittömästi talo tarvitsee kattoremontin, sillä katto on ruvennut vuotamaan. Turpeinen huomauttaa, että rahaa rakennuksen kunnostamiseen saataisiin kyllä, kun sitä vain otettaisiin vastaan. "Miksi sitä halua ei ole?", hän ihmettelee.
Turpeinen ihastelee, kuinka korkea rakennus korkealla paikalla näyttää hyvältä: "Suunnittelijalla on ollut silmää." Taloon 1940-luvulla tehdyt ikkunamuutokset toivat rakennukseen funkkistyyliä. Tällainen tyylien kerroksellisuus on osa vanhan rakennuksen arvoa. "Paikalliset eivät aina tahdo nähdä vanhojen rakennusten arvoja, ulkopuoliset huomaavat ne helpommin", toteaa Turpeinen.
Suojelumerkinnän poistaminen kaavasta herättää Turpeisen mukaan kysymyksiä. "Asia oli jo keskusteltu ja sovittu viranomaistahojen kesken, suojelumerkinnän poistaminen kaavasta tuli yllätyksenä." Turpeinen korostaa kaavoitusasioiden olleen jo täysin kunnossa: "Kyseessä on nyt poliittinen mutka."
"Kaavaa on Haapavedellä tehty pitkään, on noloa että vielä tässä vaiheessa tulee muutoksia", Turpeinen sanoo. Tiedossa onkin pitkällinen valitusprosessi. "Olemme odottavalla kannalla. Joka tapauksessa talo on osa valtakunnallisesti arvokasta kokonaisuutta, arvot ovat kovat, eikä sitä niin vain voida hävittää."
Turpeinen kuitenkin muistuttaa, että valtakunnallisesti arvokkaalla alueella talo voi säilyä ilman suojelumerkintääkin. Suojelumerkinnän poistaminen ei myöskään suoraan mahdollista talon purkamista.
Rakennuksen käyttötarkoitus ratkaisee kunnostamisen kustannukset. Museokäyttöön riittäisi jo katon kunnostaminen ja uudet maalit, mutta talossa olisi tilaa myös muuhun toimintaan. Tämä tosin vaatisi jo enemmän rahaa. "Eihän se uuden rakentaminenkaan ilmaista ole", Turpeinen huomauttaa.
Rakennustutkija Juhani Turpeinen myöntää rakennussuojelun olevan paikoin hyvinkin ongelmallista. Suojeltujen rakennusten rapistumisen syynä on, ettei omistajilla ole rahaa tai halua kunnostamiseen.
Avustuksilla on mahdollista kattaa kunnostuskustannuksista korkeintaan puolet, joten omaa rahaa tarvitaan. Kunnan rakennustarkastajilla on oikeus antaa kehotus rakennusten kunnostamiseen, mutta niihin ei helposti lähdetä. Taustalla on tahtotilan ja rahan puute.
Nykykäsityksen mukaan rakennus suojellaan pääsääntöisesti paikoilleen, jotta rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. Yleensä rahoitusta ei siirtämiseen anneta.
Varsinkin maaseudulla 1970- ja 1980-luvuilla jäi hiljakseen rappeutumaan iso kanta käytöstä poistettuja rakennuksia. "Kunnostaminen on omistajan hyvästä tahdosta kiinni", toteaa Turpeinen. Esimerkillisyys toimii hyvänä kannustimena: monesti kun joku korjaa oman talonsa, niin ruvetaan naapurustossakin korjaamaan: "Huomataan, että omakin mökki on hieno ja arvokas."
"Tokihan korjausrakentamista lähestytään väärältä kantilta, jos vanhasta halutaan uusi. Vanhan talon arvo on sen henki", muistuttaa Turpeinen.
