Mainos

Punaisen tuvan henkeä Oulun Ritaharjussa

Ritaharjun Talatielle ensi marraskuussa valmistuvan rivitalokorttelin punalautainen, konstailematon ulkomuoto johdattelee ajatuksia perinteiseen rakentamiseen, vaikka sisältä löytyykin tavanomaisia nykykoteja, nykytekniikalla rakennettuina. KUVA: Rakennusliike Hjulberg Oy
Asuntopuntari 20.3.2017 7:00
Essi Oikarinen

As Oy Talatie 8. Rakennusliike Hjulberg Oy. Arkkitehtuuritoimisto Leo Tervaluoto. 5h+kk+s, 83 neliötä. Vh. 172 640 euroa.

Ritaharjun Talatielle parin sadan metrin päähän monitoimitalosta ja marketista rakennetaan parhaillaan 12 asunnon punalautaista puurivitalokorttelia. Mielikuva on suomalaiselle lähes väistämätön: puu ja punainen yhdessä kääntävät ajatukset perinteisiin, tupaan ja perunamaahan.

Harjakattoiset, pirteän punaiset puutalot kosiskelevat simppelillä ulkomuodollaan niitä, joita uusien asuinalueiden veistoksellisen modernit pientalot trendikkäine kotkotuksineen eivät houkuta.

Siihen yhtymäkohdat jäävät. Vuosikymmenien takaisten perinnetupien sijaan Ritaharjuun rakentuu kaupunkitupia, joiden pohjaratkaisut eivät poikkea totutusta nykyrakentamisesta ja joilla omaa pihaa on vain nimeksi.

Yksi- ja kaksikerroksiset asunnot on asetettu riviin niin, että katto polveilee hauskasti ylös ja alas. Vaikutelma toimii erityisen mukavasti kadun puolella, missä rakennukset reunustavat 2000-luvun pientaloalueille tyypilliseen tyyliin keskieurooppalaisen tiiviisti katua.

Nykyaika näkyy myös siinä, että jokainen pääsee ajamaan ykköskaaransa oman oven eteen katokseen. Kakkosautoja varten pihatietä reunustaa autopaikkojen rivi. Piha jää harmittavan autovaltaiseksi. Korttelin asukkaat jakavat yhdessä leikkipaikan ja pienen nurmialueen, mutta ikioman pihan virkaa toimittavat pikkuruiset terassit.

Asunnoista suurin on kaksikerroksinen 83 neliön koti, johon on mahdutettu peräti neljä makuuhuonetta. Se on poikkeuksellisen paljon, kun portaatkin varastavat pinta-alaa kodista.

Aivan ongelmitta huoneiden sovittamishaasteesta ei ole selvitty. Yläkerran parisängyn mentävää päämakuuhuonetta lukuun ottamatta makuuhuoneet ovat nykytyyliin tottuneellekin pieniä, vajaat kahdeksan neliömetriä kukin.

Lattiaa ei jää juuri näkyviin, jos huoneen kalustaa perinteisesti sängyllä ja työpöydällä. Kaikkiin huoneisiin ei täysimittainen työpöytä ei huoneen muodon vuoksi luontevasti mahdukaan.

Vaikka huoneita riittää, ei asunto silti toimi ihanteellisimmillaan suurperheen kotina. Tilapula tuntuu myös muualla. Keittiö on näppärän kompakti, mutta ison perheen ruokahuollossa se käy ahtaaksi. Kovin monta kokkia hommiin ei kerrallaan sovi.

Ikuisuusongelma, kaappitila, on myös kortilla, varsinkin, jos kotia asuttaa useampilapsinen perhe. Erityisesti eteisen pari kaappia täyttyvät äkkiä takeista ja haalareista. Ulko-oven viereinen varasto tulee apuun talvivaatteiden ja muiden kausitavaroiden säilytyksessä.


Tiiviiden kompromissien vastapainoksi eteisessä riittää lääniä. Avaraan aulaan mahtuu koko perhe kerralla tekemään lähtöä ja vessakin löytyy näppärästi vierestä.

Portaiden alle jatkuva eteinen on olohuoneeseen verrattuna lähes yhtä suuri. Niin tympeitä kuin ahtaat eteiskopit ja -käytävät ovatkin, tuntuu tila jäsentymättömältä jakojäännökseltä. Haavemaailmassa löysät neliöt siirtäisi mielellään muihin huoneisiin.

Realistisemmin tilan voisi hyödyntää vaikkapa rakentamalla portaiden alle vaatekomeron.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näkyy löytyvän sitä perinteistä tahallista väärinrakentamista. Eikö Suomessa ole minkään tasoista arkkitehtikoulutusta vai onko arkkitehdeille annettu määräykset piirtää sutta ja sekundaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli talossa ei ole muuta hyvää kuin autokatos talon edessä ja tilava eteinen... En ainakaan tämän jutun perusteella edes harkitsisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

..ei eteinenkään. Sekava, portaiden alle jatkuva ja siten osa oleskelutilaakin ja sisäänkäynnin edessä turha käytävä. Ei kovin hyvin suunniteltu. Eikä kovin hyvin asetettu tavoitteita huonemäärälle ja neliöille, rakennuttaja on halunnut tiivistä ja siten toimimatonta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurperhe kamppeineen ei mahdu tähän asuntoon, joka olisi parempi tyypiltään 3h +k.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Koko maassa lännen ja luoteen välinen tuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Julkisensanan neuvosto

82 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen radikaali velkaantuminen johtuu eläkkeistä

Vuonna 1977, jolloin Suomessa vaikeroitiin energiakriisistä alkaneen lamakauden vuoksi, eläkemaksuja alennettiin vedoten... Lue lisää...
y

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image