Talonpoikaissäätiön järjestämä Uusia ratkaisuja maalla asumiseen -arkkitehtuurikilpailu
Maaseudun uudisrakentaminen on melkoinen murheenkryyni.
Maatalouden tuotantorakennusten vuosi vuodelta kasvavaa mittakaavaa on vaikea sopeuttaa maalaismaisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Ongelmia on myös maaseudun uuden asuinrakentamisen kanssa.
Modernin rakennustavan muotokieli ei tunnu löytäneen paikkaansa maalla. Itse asiassa tuntuu siltä, että vain hyvin marginaalinen osa 1960-luvun jälkeen syntyneestä maaseudun rakennuskannasta on esteettisesti kelvollista ja maisemaan sopivaa.
Nykyisessä maaseudun asuinrakentamisessa on myös toiminnallisuuteen liittyviä ongelmia.
On ollut ilo huomata, että asiaan on viime aikoina kiinnitetty huomiota. Maaseutualueiden suunnittelun tärkeyttä on korostettu niin kaava- kuin myös rakennussuunnittelun osalla.
Uusin avaus asiassa on Talonpoikaiskulttuurisäätiön arkkitehtikilpailu Uusia ratkaisuja maalla asumiseen, jonka tulokset julkaistiin hiljattain.
Arkkitehtikilpailujen yleisestä käytännöstä poiketen fiktiiviseen tarpeeseen kohdistuvalla kilpailulla haettiin visioita ja malleja taajamien ulkopuolisen maaseudun asumiseen.
Haussa oli talonpoikaisen rakentamisen uusia maisemaan sopivia tulkintoja, joissa maaseuturakentamista katsottaisiin omanaan, taajamarakentamisesta poikkeavana tapahtumana. Kaiken lisäksi esitetyn ratkaisun tuli pyrkiä torjumaan ilmastonmuutosta.
Kilpailuohjelmassa asetettu suunnittelutehtävä ja siihen sisäänrakennetut tavoitteet olivat hyvin haastavia ja monitahoisia sekä osin ehkä ristiriitaisiakin.
On havaittavissa, etteivät ainakaan kunnianhimoisimmat odotukset kilpailun annista toteutuneet.
Arvostelupöytäkirjan mukaan yksikään ehdotus ei ratkaissut kaikkia kilpailutehtäviä edes kohtuullisesti. Siksi kilpailussa jaettiin neljä palkintoa ja kaksi kunniamainintaa, joista toisen saivat oululaiset arkkitehtiopiskelijat.
Pientalon suunnittelussa ei ole juuri arkkitehtuurikilpailtu ja ehkä siksikin kilpailuohjelmaan oli ahdettu tavoitteellisuutta runsain mitoin, ehkä liikaakin. Toinen syy tavoitteiden moninaisuuteen on maaseuturakentamisen vuosia jatkunut aliarvioiminen.
Suunnittelutehtävän vaikeuden yhdistyminen sen fiktiivisyyteen taisivat ainakin osaltaan olla johtamassa aika köykäiseen antiin.
Silti kilpailun tuloksiin tutustuessa jää tunne, että myös suunnittelevat arkkitehdit ovat erkautuneet maaseudun kehittämisen ongelmakentästä. Maaseudun suunnittelun tutkimusta ja opetusta olisikin tarpeen lisätä.
Kilpailuohjelmassa asetettiin myös ekologisia tavoitteita.
Jopa palkituissakin ehdotuksissa esitettiin naiivilta tuntuvia ratkaisuja luomutuotannosta kasvihuoneissa tai tuulivoimapuistosta pihapiiriin. Mielenkiintoisimmat ehdotukset taisivat kohdistua tuplavaipparatkaisuihin, joissa taloon muodostuu eri lämpöisiä vyöhykkeitä.
Sekin on havaittavissa, ettei kilpailun hajarakentamiseen tukeutuva lähtökohta antanut kovinkaan hyviä eväitä ekologisuuden pohtimiselle.
Yhteisöllisyyden korostaminen on tavoitteena hyvä. Se näyttää kuitenkin jääneen pohtimatta, miten esitetyt ajatukset suhtautuvat ihmisten toiveisiin. Käsittääkseni maaseutu houkuttelee juuri siksi, ettei naapuria haluta liian lähelle.
Ikävä oli huomata se, että kilpailua ja sen tuloksia tunnuttiin käytettävän maaseudulle suuntautuvan hajarakentamisen puolustuspuheena.
Uusia ratkaisuja maalla asumiseen -arkkitehtuurikilpailu johdattaa pohdiskeluun siitä, miten asumisen tulisi liittyä muihin toimintoihin.
Ei liene perusteetonta väittää, että hyviksi havaitut rakennetut ympäristöt ovat syntyneet tilanteissa, joissa eri toiminnot ovat kytkeytyneet toisiinsa, kuten perinteisissä kaupungeissa asuminen ja kaupan käynti.
Maaseudulta hyväksi esimerkiksi on helppo nostaa pohjoispohjalainen talo. Suoraan maatalouteen liittyvä rakentaminen on sekä esteettisesti että toiminnallisesti hieno kokonaisuus. Monin tavoin onnistuneita asuinympäristöjä näyttää syntyneen myös teollisuuslaitosten yhteyteen.
Edellä olevat esimerkit ovat kertomassa myös siitä, että sosiaalisella ulottuvuudella on fyysisen ympäristön muovautumisessa yllättävän suuri rooli.
Onkin syytä kysyä, voidaanko nykyisistä lähtökohdista maaseudun asuinrakentamisessa onnistua?
Pelkästään asumiseen kytkeytyvät nukkumalähiöksi kutsutut kerrostalolähiöt epäonnistuivat. Niin voi pelätä käyvän myös nykyisessä maaseudun vain asumiseen kytkeytyvässä hajarakentamisessa, jossa myös sosiaalinen ympäristö on vaarassa jäädä ohueksi.
Timo Jokelainen
