As Oy Muhoksen Patruuna
A2, A7
3h+k+s, 74m2
Muhoksen keskustan kaupunkikuvallista ilmettä kohentamaan on Ratatien varrelle nousemassa kolme näyttävää, pistemäistä kerrostaloa. Selvästi muita rakennuksia korkeammat viisikerroksiset talot näyttäytyvät maamerkkeinä ohikulkeville junamatkustajille. Muhoslaisille taloista voi löytyä pieni perhekoti tai vaikka koti eläkepäivien viettoon keskustan palveluiden vierestä.
Rakennusten korkeudesta huolimatta tontilla ei ole tavoiteltu kaupunkimaista tehokkuutta, vaan taloja ympäröivät joka suunnalta vehreät viheralueet. Pysäköinti ja apurakennukset ovat tontin pohjoispuolella. Aikaisemmin ennakkomarkkinoinnissa olleet talot ovat muuttuneet jonkin verran kaavamuutoksista johtuen. Talot ja asunnot ovat saaneet sopivaa väljyyttä.
Etelän puolella rakennusten julkisivuja verhoavat leveiden parvekkeiden lasikaiteet ja niiden paneloidut taustaseinät. Muutoin talot ovat pääasiassa tiilimuurausta vaaleilla yksityiskohdilla höystettynä.
Fortumin entisen varikon paikalle rakentuvan korttelin kolmesta talosta ensimmäiseksi rakentumaan alkaa lännen puoleinen A-talo. Talossa on 24 asuntoa oululaisen arkkitehtitoimisto Linja Arkkitehdit Oy:n piirtämänä.
Ensimmäisestä talosta on myymättä enää vain muutama asunto, joista yksi on saunallinen kolmio. Asunnossa on tilava keittiö ja aurinkoisiin ilmansuuntiin, etelään ja länteen, avautuvat ikkunat. Pienempi makuuhuone, jossa on neliöitä vajaat yhdeksän, tuntuu ahtaalta asua. Se soveltuisikin paremmin esimerkiksi vierashuoneeksi tai työskentely- tai askartelutilaksi.
Säilytystiloja asunnossa ei ainakaan ole ylimitoitettu, sillä molemmista makuuhuoneista löytyy vain pienet kaapistot. Eteisen kaapit täyttyvät ulkovaatteilla ja yksi kaappi on merkitty pyykkikaapiksi. Siivouskaappi sijaitsee keittiössä.
Huoneistovarastoista voi löytyä helpotusta säilytystilapulalle, joskin ne sijaitsevat hankalakulkuisesti erillisessä rakennuksessa parkkipaikkojen välissä.
Iäkkäämmälle muuttajalle voi tulla hankaluuksia eteisen ja kylpyhuoneen kanssa, jos liikkumiseen jossain vaiheessa tarvitsee apuvälineitä. Pyörätuolille mitoitettu pyörähdysympyrämitoitus hädin tuskin täyttyy kylpyhuoneessa.
Suuri parveke on tämän asunnon helmi. Parveke varjostaa keskipäivän kuumat auringonsäteet ja tarjoaa illalla miellyttävän oleskelutilan. Parvekkeelle mahtuu pieni ruokailuryhmä ja pari lepotuolia. Hyvien aurinko-olosuhteiden vuoksi siinä menestynevät myös hyötykasvit.