Paneelikeskusteluun osallistuneen VSU Arkkitehti- ja viheraluesuunnittelu Oy:n hortonomi
"On alettu ymmärtää, että laatuun pitää kiinnittää huomiota", hän sanoo.
Tietoiskussa vieraili useita kymmeniä osallistujia. Kemiläinen
Pihasuunnitelma
maksaa sohvan verran
Kaupunginpuutarhuri
"Jos tehdään kunnon pihasuunnitelma, sitä ei ole pakko heti kerralla toteuttaa. Perustyön voi tehdä heti ja myöhemmin voi sitten jatkaa", Penttilä selitti vastauksena Nyröselle, jonka pihasuunnitelma ei ilmeisestikään ollut ammattilaisen tekemä.
"Tuttu sen meille teki. Hänellä ei ilmeisesti ollut näkemystä, miten ne kasvit lähtevät kasvamaan. Esimerkiksi osa kasvaa nyt väärään asentoon", Nyrönen kertoi kokemuksistaan.
"Hyvän sohvan, tai joskus jopa Ikean sohvan hinnalla saa pihasuunnitelman", muistutti Heinonen.
Siinä missä vuosien saatossa ovat puutarhatontut, muoto- ja hyötypuutarhat hallinneet pihojen ilmettä trendeinä pihoja, niin 2000-luvun suuntauksena on yksinkertaisesti kivi.
Sotkamolaista
Lapsetkin viihtyvät
kivipihalla
Kuusisto-Lukkari jatkoi panelistien hiostamista. "Onko kivipihojen alapinta jotenkin käsitelty vai alkaako se sitten kasvaa ruohoa ja kaikkea?"
Heinonen oli kuitenkin valppaana. "Olisiko se sana köyhdytetty. Mutta kivipihakin vaatii hoitoa", vastaus valaisi tietoa Kuusisto-Lukkarin ja muun yleisön tietämykseen.
Kivipihan saa aikaiseksi myös vanhaan pihaan. Heinonen korostaa, että suunnitteluvaiheessa täytyy huomioida aikakausi. "Sammaleinen nurmikko ja luonnonkivi kuulostavat kyllä hyvältä", hän mietiskeli.
Keskustelua herätti myös, kuinka lapset viihtyvät kivipihoilla. Kuvataiteilija ja Villa Iivin rakennuttaja
"Rakentaminen on lapsille luontaista. Useammat näyttelyavajaiset on pihassamme jo pidetty", Myllykangas hymyilee.
Penttilän mukaan lapset leikkivät uudenlaisia leikkejä uudenlaisessa ympäristössä.
Joten jos ruohonleikkaaminen tympii ja pihanuudistus kiinnostaa, niin siitä vain ammattilaisen kanssa pihasuunnitelmaa tekemään. Piha kun on kuitenkin aina asukasta varten.
JONNA PULKKINEN

Kommentit