Mainos

Surrealismin syleilyä syysillassa

Kansankriitikko  19.8.2012 | Paula Airaksinen Muuta tekstin kokoa -+

Kirjamessujen ja muusajuhlien yhteisklubi lauantaina oli surrealistisin ilta, mitä vähään aikaan on nähty. Toisaalta esiintyjät olivat huippunimiä, kuten Katja Kettu, Tomi Kontio ja Pelle Miljoona.

Toisaalta meno äityi välillä pahoin ajettuneeksi  taidekeitokseksi, joka saattoi herkkähipiäisimpiä jopa hirvittää. Anti Nuclear Nightclubissa oli joka tapauksessa runsas ja monipuolinen!

Illan aikana palkittiin Muusa-kirjoituskilvan voittaja, oululainen kirjoittaja Jukka Antila. Palkinnon jakanut Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto kiitteli Antilan novellia muun muassa siitä, miten siinä kerrotaan vain olennainen ja miten se luo vahvan, eloisan kuvan YYA-Suomesta sekä miesten välisestä kumppanuudesta. Katkelma voitokkaasta tekstistä ei olisi ollut pahitteeksi!

Surrealismi vahvistui illan aikana. Alussa virolaisrunoilija Jaan Malin örisi ja ulisi antaumuksella äänirunojaan. Äänirunous on laji, jossa täytyy eläytyä tunnelmaan, heittäytyä äänteiden ja soinnun vietäväksi. Varsin hienoa!

Malin tarjoili myöhemmin illalla improvisaatiohengessä äänirunomuotokuvia kuulijoiden nimistä ja keräsi huikeat suosionosoitukset.

Tanskalainen Claus Ankersen sai minut uskomaan jälleen vallankumoukseen. Ankersen on oikeasti mielettömän tolkku taiteilija, joka esittää runonsa niin kuin meidän jokaisen pitäisi elämäämme suhtautua: intohimoisesti, mutta huumorinkukka selän takana. ”Love or revolution?” Ankersen kyseli yleisöltä.

Välillä nähtiin performanssia Jyrki A. Mäen ja Hannu Päkkilän tyyliin ja kuultiin sopraano Maria Mannermaan tulkintaa Daniil Harmsin Sattumista Jyri-Jussi Rekisen konemusiikin säestämänä.

Ehkä absurdeinta illassa oli se, kun ohjelmaa suunniteltiin laiskanlaisesti yleisön kanssa yhdessä. Kun kukaan ei oikein tiennyt, mitä tuleman pitäisi. Tilaisuus haastoi yleisön totisesti vuorovaikutukseen! Ei taiteen tarvitse kokijaa helpolla päästääkään.

Lavalle saatiin loistava Tomi Kontio, joka esitti monipuolisen otoksen runoistaan. Kontiota olisi voinut kuunnella pidempään.

Sitten alkoi Leevi Lehdon, Jaan Malinin, Claus Ankersenin ja Esa Hirvosen hengästyttävät improvisaatioperformanssit Heinekenistä ja kätilöstä. Huhhuh.

Absurdimpien vaiheiden jälkeen Katja Kettu sai Kätilö-romaaninsa luennalla vietyä yleisön twinpeaksmaiseen tunnelmaan. Luennan taustalla soitti fiilistelen Beat Queen -kokoonpano.

Ketun jälkeen sain kolmannen kerran kolmen päivän sisään  aimo annoksen Pelle Miljoonaa, nyt Tumppi Varosen ja Jukka Melametsän kera. Kellariravintolan underground-bileet piristyivät silminnähden ja encorena kuultiin muun muassa The Clashia. Pelle rocks!

Kalevan kansankriitikot ovat kirjoittamisesta kiinnostuneita kansalaisia. He seuraavat Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoa ja kirjoittavat tapahtumista kritiikkejä, jotka julkaistaan tällä sivulla. He pääsevät ilmaiseksi Oulun juhlaviikkojen tapahtumiin, joista he kirjoittavat.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kansankriitikko Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös