Nelikymmenpäinen porukka siirtyi keskiviikkona TervaToppilan saunamaailmaan "orientoitumaan" sekä alkavaan koitokseensa että toisiinsa.
"Todella tiukka kisa tulossa. Meillä on täällä nyt finaaliin menossa 12 kappaletta omien kansallisten kisojensa voittajia ynnä hallitseva maailmanmestari Aline Westphal Saksasta.Heitä on haastamassa suuri joukko maittensa ex-parhaimmistoa torstaisessa Mustien hevosten kisassa", kertoo tuottaja Suanna Kyllönen.
Hän lisää, että illalla on ehken odotettavissa ylimääräinen karsintakierroskin kaikkien 22 heppojen kesken.
Varsinaisten ilmakitaristien mukana on muun muassa Saksan organisaatiota edustava Iris Dannenbauer, joka kertoo innokkaasti heidän osallistuneen kisaan jo vuodesta 2005 lähtien.
Kolmipäiväisessä häppeningissä on mukana lukuisia kansallisten järjestöjen edustajia aina Japanista saakka. Erikseen sitten median lähettiläät, kuten toimittaja Mirian Doan Chigagosta.
Oulun juhlaviikkojen konkarikoordinaatori Katri Dahlström hehkuttaa iloisesti, että "tässä on nyt oikeaa lämpöistä ilmakitaraperheen tunnelmaa".
Suomea edustava viimevuotinen finalisti Jaakko Härkönen ei ehtinyt Helsingistä saunomaan ja relaamaan, mutta ilmaantuu perjantai-illan finaaliin. Hän on kuulemma kovassa iskussa, kuten Belgian edustajakin, sekä moninkertainen Hollannin-finalisti.
Australian edustaja on heilunut mukana kisassa jo vuodesta 2004. USA:n parrakas Justin Howard on MM-kakkonen vuodelta 2011.
Helmikuussa Belgiassa käynnistynyt ilmakitarakausi 2012 huipentuu Oulun Rotuaarilla perjantai-iltana.
Kalevan kansankriitikot ovat kirjoittamisesta kiinnostuneita kansalaisia. He seuraavat Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoa ja kirjoittavat tapahtumista kritiikkejä, jotka julkaistaan tällä sivulla. He pääsevät ilmaiseksi Oulun juhlaviikkojen tapahtumiin, joista he kirjoittavat.