Vä­li­me­rel­li­nen ruo­ka­va­lio pa­ran­taa mieltä ja kehoa

Välimerellinen ruokavalio ei paranna pelkästään kehon hyvinvointia, vaan saa myös mielen voimaan paremmin, kertoo tuore tutkimus.

-
Kuva: Jarmo Kontiainen

Välimerellinen ruokavalio ei paranna pelkästään kehon hyvinvointia, vaan saa myös mielen voimaan paremmin, kertoo tuore tutkimus.

Espanjalaisten Las Palmasin ja Navarran yliopistojen tutkijat tutkivat neljän vuoden ajan yli 11 000 opiskelijan ruokavaliota.

European Journal of Clinical Nutritionissa julkaistun tutkimuksen tekijät huomasivat, että opiskelijat, jotka söivät paljon viljaa, hedelmiä, kasviksia, oliiviöljyä, kalaa ja vähärasvaista lihaa sekä nauttivat kohtuullisesti viiniä, kertoivat voivansa henkisesti ja fyysisesti paremmin kuin opiskelijat, jotka eivät pysyneet välimerellisen ruoan parissa.

Tutkimusta johtanut Patricia Henriquez Sanchezin mielestä tutkimustuloksesta voi olla merkittävää hyötyä tulevaisuudessa suurten ikäluokkien vanhetessa.

"Kehittyneiden maiden ihmisten ikääntyessä on mielenkiintoista löytää tekijöitä, jotka voivat parantaa terveyttä ja parantaa elämisen laatua. Välimerellistä ruokavaliota voidaan pitää terveellisenä ruokailun mallina."

Ilmoita asiavirheestä